©Timo Ahjos
Julkaistu 9.8.2021
Korjailtu 10.8.2021
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com
Vuoden 1975 alussa asuin Kansan työsuhdeasunnossa Roihuvuorentie 30:ssä, Roihuvuoren ostoskeskuksen vieressä ja kirkkoa vastapäätä. Asuntoni ja kirkon välissä oli bussin 82 päätepysäkki. Siihen aikaan metrojunat suorittivat vasta koeajoja ilman matkustajia ja bussit ajoivat Rautatientorille saakka. Jäin työhön mennessäni bussista pois Sörnäisten rantatiellä ja kävelin siitä Vilhonvuorenkatua pitkin mäkeä ylös Hämeentielle. Kansan pääkonttori oli juuri Vilhonvuorenkadun ja Hämeentien kulmatalossa.
Asuntoni oli korkean kerrostalon ensimmäisessä asuinkerroksessa. Asuntoni alapuolella oli postikonttori ja sen vieressä samassa talossa muutamia liikkeitä. Asuntoni pinta-ala oli 26,5 neliömetriä ja vuokra 177,55 mk eli 6,70 mk/m2. Lisäksi tuli saunamaksu. Asunnossa oli vain suihku, mutta minulla oli saunavuoro joka viikko ihanteelliseen aikaan perjantai-iltaisin.
Alla olevissa kuvissa, jotka avautuvat klikkaamalla suurempina uuteen ikkunaan, vasemmanpuolimmaisessa näkyy ensimmäisessä asuinkerroksessa reunimmaisena asuntoni ikkuna, jossa oli rullaverho. Sen vieressä oleva pieni yläikkuna on keittokomeron ikkuna, jonka alapuolella keittokomerossa oli jääkaappi. Keskimmäisessä kuvassa on koko talo, jossa oli muistaakseni 96 samankokoista yksiötä. Talon asukkaat olivat suurimmaksi osaksi Elannon työntekijöitä tai eläkeläisiä. Kansalla oli oikeus päättää yhden asunnon asukkaasta. Oikeanpuoleisessa kuvassa on näkymä asuntoni ikkunasta:
Elokuun 1975 alussa kävin "Pääsulakkeen" eli isännöitsijä Pääsukenen luona pyytämässä uutta asuntoa ja sainkin sitten Kontulasta Kansan omistamasta talosta kaksion, johon muutin 1.11.1975. Isäni oli maksanut opiskeluaikanani alivuokralais- ja asuntola-asuntoni vuokran sillä puheella, että minun ei tarvitse maksaa sitä rahaa hänelle koskaan takaisin vaan minä autan sitten vastaavalla tavalla minua 8 vuotta nuorempaa sisartani hänen opiskeluaikanaan. Sisareni pääsi ylioppilaaksi toukokuussa 1975 ja muutti myöhemmin Kontulaan "alivuokralaisekseni" (tietysti ilman vuokraa). Muutin Roihuvuoresta Kontulaan vuokraamallani pitkällä Ford Transit -pakettiautolla.
Kontulan asunto oli ylimmässä kerroksessa kerrostalossa, jossa oli 6 asuinkerrosta ja 3 rappua. Kaksion molemmista huoneista ja keittiöstä oli kaikista ikkunat samaan suuntaan eli länteen. Näköalaa voi sanoa upeaksi, kun ikkunoista näki lähellä olevien 3-kerroksisten kerrostalojen ylitse Kurkimäen rakentamattomaan metsään. Asunnon pinta-ala oli 50 neliömetriä. Siinä oli siis ikkunaseinällä rivissä makuuhuone, olohuone ja keittiö sekä syvemmällä rakennuksessa eteinen ja kylpyhuone, jossa oli kylpyamme ja wc. Työmatkan tein bussilla, jonka numero oli muistaakseni 94V. Sen päätepysäkki oli kävelymatkan päässä talomme takana Naapurintien päässä. Se ajoi Kehätietä pitkin Puotinharjuun ja siitä edelleen Herttoniemen ja Kulosaaren kautta Rautatientorille. Minä jäin, kuten ennenkin, bussista Sörnäisten rantatiellä.
Vuokranantaja oli Keskinäinen Vahinkovakuutusyhtiö Kansa. Vuokran määrä oli aluksi 311,61 markkaa + autopaikasta 10 mk/kk. Vuokra nousi 1.9.1976 alkaen noin 8% ja 1.3.1977 alkaen noin 32%, ollen sen jälkeen 444,21 mk/kk + autopaikasta edelleen 10 mk/kk. Erillistä vesimaksua ei peritty. Vuokrankorotusilmoituksisssa 21.6.1976 ja 30.12.1976 vedottiin asuntolainan koron nousuun, asuntohallituksen päätökseen ja valtioneuvoston päätökseen. Korotuksista huolimatta vakuutusyhtiöiden vuokra-asunnot olivat edelleenkin edullisia ja tavoiteltuja.
Lauantaina 5.3.1977 ostin Itäkeskuksesta kolme kasvia, joita varten olin hankkinut yhdellä paksulla jalalla seisovan ruskean muovipintaisen kukka-altaan. Niistä kasveista tuli minulle hyvin pitkäaikaisia seuralaisia: Kumipuu (Ficus Robusta) eli sen jälkeen vielä 33 vuotta ja kasvoi valtavan suureksi. Lohikäärmepuu (Draecena) ehti kasvattaa toista metriä pitkän puumaisen rungon. Kolmas oli kirjovehka (Dieffenbachia). Heinäkuussa 1977 tilasin Lundia-laatikoston, joka minulla on vieläkin.
Heinäkuun 1977 puolivälissä tein asuntosäästösopimuksen ("SYP-takuukirja-sopimus"), jonka mukaan minun piti säästää erikseen avatulle tilille 30 kuukauden ajan 1500 mk/kk eli yhteensä 45.000 markkaa. Se oikeuttaisi sitten 60.000 markan suuruisen asuntolainan saamiseen. Minulla oli lisäksi oikeus saada Kansalta henkilökunnan asuntolainaa, myös 60.000 markkaa. Se järjestettiin Työväen Säästöpankin kautta. En muista, kauanko sisareni asui luonani, mutta asuin yksin syksyllä 1977, jolloin tuleva vaimoni kävi siellä poikansa kanssa. He muuttivat luokseni joulukuussa 1977. Seuraavana vuonna menimme naimisiin.
Vuoden 1979 keväällä aloimme katsella myynnissä olevia omistusasuntoja (3h+k). Kävimme mm. katsomassa Puotilassa yhtä asuntoa, mutta näimme maaliskuussa Osuuspankkien Kiinteistökeskuksen (OPKK) ilmoituksen Helsingin Sanomissa. Siinä oli tarjolla useampiakin sopivia asuntoja Ylä-Malmille rakennettavalla uudella Syystien asuinalueella. Kävimme OPKK:n toimistossa Mikonkadulla tutustumassa piirustuksiin. Ensimmäinenkin talo oli vasta rakenteilla ja valmistumassa kuukauden kuluttua. Se talo oli Suur-Helsingin Osuuspankin (SHOP) asuntosäästökohde, jonka kaikki asunnot oli varattu sen pankin asuntosäästäjille. Jotkut olivat kuitenkin joutuneet luopumaan tavoitteestaan ja heille varatut asunnot myytiin silloin kenelle tahansa. Harkitsimme kahta aivan samanlaista asuntoa, joissa molemmissa oli 3 huonetta, sauna ja tilava parveke kolmikerroksisen talon keskimmäisessä kerroksessa.
Minä olisin valinnut F-rapussa olevan asunnon, mutta vaimoni kannatti C-rapussa olevaa, jonka valitsimme. Jälkikäteen ajatellen C-rappu oli minunkin mielestä parempi valinta. Vaimoni kiinnitti karttakuvassa huomiota siihen, että F-rappua vastapäätä kadun toiselle puolelle oli suunniteltu yhtä korkea kerrostalo, joka sittemmin rakennettiinkin. Toinen etu oli se, että C-rappuun pääsee suoraan kadulta tarvitsematta kulkea pihan läpi, mutta pihallekin pääsee hyvin. Minäkään en tullut silloin ajatelleeksi, että F-rappu on rakennuksessa nro 2, joka hyväksyttiin maistraatin tarkastuksessa vasta 31.8.1979. Sinne olisi päässyt muuttamaan vasta lähes 5 kuukautta myöhemmin kuin C-rappuun.
Allekirjoitimme kauppakirjan 26.3.1979, maksoin koko kauppahinnan kolmessa erässä 9.4.1979 mennessä ja saimme asunnon haltuumme 12.4.1979. Siis aika nopeaa toimintaa siihen verrattuna, että useimmat talon asukkaista olivat SHOP:n asuntosäästäjinä tienneet jo kauan, mihin muuttavat, kunhan talo rakennetaan. Vaimoni osallistui kauppahintaan isänsä perinnönjaon jälkeen. Asunnosta tuli meidän yhteistä avio-omaisuutta.
Muutimme Syystien asuntoon talon ensimmäisten asukkaiden joukossa. Pääsimme ensimmäisen kerran näkemään asuntomme kiirastorstaina 1979, jolloin portaiden A-D asuntojen avaimet sai noutaa klo 14 jälkeen Palkki Oy:n toimistokontista pysäköintipaikalta. Tavaroiden kanssa muutimme sinne vasta pääsiäisen jälkeen. Vaimoni hoiti muuton työpaikkansa muuttopalvelun avulla niin, että minun ei tarvinut osallistua siihen ollenkaan! Lähdin aamulla normaalisti työpaikalle Kontulasta ja kun työajan jälkeen tulin kotiin Malmille, kaikki tavarat olivat jo siellä ja kaappeihin purettuna. Verrattuna Kontulan asuntoomme tai siihen, jota olimme käyneet Puotilassa katsomassa, tässä asunnossa kaikki oli uutta ja ylellisempää. Tälle taloyhtiölle rakennettiin kolme erillistä kerrostaloa, joissa oli yhteensä 103 asuntoa kymmenessä rapussa. (Nykyisin asuntoja on 105, kun myös "palvelutila" muutettiin asunnoiksi.) Muuttaessamme vasta ensimmäinen talo oli valmiina. Pihassa oli nosturi, joka nosti rakenteilla oleviin taloihin betonielementtejä ym. Myös asuntojen vessat ja saunat tehtiin jossakin muualla, tuotiin rekka-autolla ja nostettiin nosturilla paikalleen ennen seuraavaa välikattoa.
Syystieltä tein työmatkan bussilla 72V, jonka päätepysäkki oli parinsadan metrin kävelymatkan päässä Syystien ja Pukinmäenkaaren risteyksessä. Se ajoi Pukinmäen ja Kustaankartanon kautta Tuusulantielle ja edelleen Mäkelänkatua pitki Hämeentielle - jatkaen siitä Rautatientorille. Urani edetessä sain Kansan pääkonttorin pohjakerroksesta autopaikan ja kävin usein myös autolla työssä. Kun Helsingissä busseilla oli jo silloin pääväylillä omat kaistansa, työmatka kesti omalla autolla pidempään kuin bussilla. (Bussilla tyypillisesti 25 minuuttia, omalla autolla 35-40 minuuttia.)
Minulla oli 1970-luvulla stressaava työ, mutta vuosikymmenen alkupuolella olin työpaikan ulkopuolella hyvin yksinäinen. Siihen aikaan ei ollut sähköpostia, Facebookia eikä kännyköitäkään. Kyläilin kyllä usein entisten opiskelutovereitteni luona ja he vierailivat minun luona. Kävin kylässä lähes joka viikko jonkun luona ja minullakin kävi usein vieraita, lähinnä naimisiin menneitä, opiskeluaikana tutuiksi tulleita miehiä perheineen. Puhuimme myös pitkiä puheluja lankapuhelimella.
Tunsin puolisen tusinaa ikäistäni naista, joihin yritin tehdä vaikutuksen. Sainkin myönteistä vastakaikua, mutta mikään ei johtanut seurustelusuhteeseen. Poikkeuksena oli Nivalasta Helsinkiin opiskelemaan tullut ylioppilastyttö, joka oli minua 5 vuotta nuorempi. Olimme tunteneet toisemme jo lähes vuoden ajan, kun ollessani Mallorcalla syyskuun 1973 alussa päätin, että yritän rakentaa hänen kanssaan hyvän seurustelusuhteen. Kun menin sitten tapaamaan häntä kertoakseni tästä, sain tietää, että hän ei tulekaan enää Helsinkiin, vaan on siirtynyt Oulun yliopistoon. Silloin aikomani seurustelusuhde muuttui kirjeenvaihdoksi, jota kesti lähes 10 vuotta. Siihen aikaan Helsingin ja Oulun väliset puhelut olivat kalliita valtion kaukopuheluja emmekä soitelleet toisillemme. Kävin kyllä muutaman kerran tapaamassa häntä siellä: Pian armeijasta päästyäni tein viikonloppumatkan lentokoneella ja myöhemmin autolla loma-aikoina. Sain aina nukkua hänen huoneessaan, mutta hän yöpyi silloin jonkun ystävättärensä luona. Kerran asuin hotellissa, mutta hän ei tullut sinne. Kultturieroja oli paljon. Joku hänen läheisensä oli sanonut, että minä edustan sitä kaikkea pahaa, mitä on suurkaupungeissa, ja Jumala koittelee hänen uskoaan minun kautta. Jätin hänet rauhaan, kun hän oli kertonut löytäneensä samanuskoisen miehen, jonka kanssa hän meni naimisiin.
Kesällä 1977 sain jotenkin uudelleen yhteyden Tellervoon, jonka kanssa olimme yrittäneet seurustella 7 vuotta aiemmin. Hän oli sillä välin mennyt naimisiin, saanut pojan ja eronnut. Syyskuussa teimme retken Suomenlinnaan. Silloin vähän alle 3-vuotias poika kyseli koko ajan erilaisia asioita kuten sen ikäisillä lapsilla on tapana. Minusta hän kysyi "Mikä toi on?" Tellervo vastasi "Se on Timo!" Siihen Juhani: "Mutta MIKÄ se on?" En muista, mitä siihen vastattiin. Suomenlinnasta tulimme autollani Kontulaan, missä esittelin asuntoni. Olin valmistautunut vierailuun ostamalla ja laittamalla esille muovisen E-Öljyn perävaunullisen säiliöauton, jolla Juhaní alkoikin heti leikkiä. Kun he olivat lähdössä, Tellervo kysyi eteisessä: "Missä sun rukkaset on?" Juhani vastasi: "Ne on tuolla mun huoneessa". Hän oli siis jo päättänyt muuttaa sinne asumaan! Syksyn aikana puhuin Tellervon kanssa iltaisin tunnin pituisia puheluja ja joskus kävin heidän luonaan Korsossa. Marraskuun lopulla tein heidän kanssaan päiväretken Lahteen ja Isosaareen. Joulukuun puolivälissä he muuttivat luokseni asumaan. Seuraavalla viikolla avasimme Postipankissa meille yhteisen taloustilin, joka oli Tellervon nimissä, mutta minulla oli siihen käyttöoikeus. Se tili on nykyisin minun nimissä ja edelleenkin aktiivikäytössä, vaikka pankin nimi on vaihtunut monta kertaa (Postipankki - Leonia - Sampopankki - Danske Bank).
Isäni sisar ("Anni-täti") täytti 80 vuotta torstaina 17.8.1978. Olen kirjoittanut almanakkaani, mitä ja milloin ostin hänelle lahjaksi, mutta en ole merkinnyt, missä ja milloin sen hänelle annoin. Hän oli huolissaan siitä, että Tellervon ja Juhanin asuminen luonani häiritsee jatko-opiskeluani maisterista tohtoriksi. Hän oli myös sitä mieltä, että meidän pitäisi mennä naimisiin eikä "elää susiparina" kuten hänen ikäisillään oli tapana sanoa. Ostimmekin sormukset heti seuraavan viikon lauantaina 26.8.1978. Tellervo haki meille kuulutuksen ja varasi vihkimisajan. Minun ei tarvinut tehdä mitään sen eteen, ei edes kosia! Meidät vihittiin 18.9.1978 maistraatissa vain Juhanin ja kahden todistajan läsnäollessa. Sen päälle söimme todistajien eli äitini ja opiskelukaverini Teuvon kanssa lounaan Hotelli Tornin yläravintolassa.
Naimisiin meno oli minulle samantapainen kompromissi kuin ikätoverilleni Walesin prinssi Charlesille, koska kuvittelin silloin vielä, että se Nivalasta kotoisin oleva Marita voisi kenties olla elämäni suuri rakkaus. Tellervon ja minun avioliitto ei perustunut parisuhteeseen vaan se oli perhesuhde: Tellervo oli valmis tekemään mitä tahansa poikansa hyväksi. Juhani kaipasi isää ja ilmaisi minulle jatkuvasti eri tavoin halunsa olla minun poika. Minä sain valmiin pienen perheen. Meillä oli kivaa yhdessä. Toisaalta minä pystyin keskittymään hyvin työasioihin, kun Tellervo ei vaatinut minulta osallistumista kotitöihin. Se auttoi minua työuralla ja hankkimaan koko porukalle paremman elintason kuin mikä Tellervolle olisi yksinhuoltajana ollut mahdollista. Juhani sai turvallisen ja runsasvirikkeisen kasvuympäristön.
Lokakuussa 1971 kuolleelta isältämme jäi perinnöksi Lahden lähellä Vesijärven Isosaaressa sijaitseva loma-asuntokiinteistö, johon kuului vuonna 1935 rakennettu 2-kerroksinen huvila, vuonna 1970 rakennettu yksikerroksinen 45 asuinneliömetrin suuruinen mökki sekä vuonna 1934 rakennettu 2-kerroksinen saunarakennus. Ne olivat kaikki talviasuttavia, myös saunan vintti. Isämme oli ostanut kiinteistön (ilmeisesti muodollisella kaupalla) vuonna 1948 sisareltaan ("Anni-tädiltä"), joka ei leskeksi jäätyään pystynyt sitä ylläpitämään. Alun perin Anni-täti oli saanut kiinteistön häälahjaksi mieheltään, joka oli Lahden Puutyö Oy:n perustaja-omistaja. (Myöhemmin, ennen fuusioitumista Iskuun, tuo yhtiö oli Askon, Iskun ja Martelan jälkeen Suomen neljänneksi suurin toimistohuonekalujen valmistaja.) Isosaari oli lahtelaisten yrittäjien huvilakaupunki. Vuonna 1898 syntynyt Anni-täti työskenteli leskeksi jäätyään vaatetusalan yrityksen kirjanpitäjänä. Siihen aikaan, kun hän jäi eläkkeelle, yksityisen palveluksessa olleet eivät saaneet juurikaan muuta eläkettä kuin kansaneläkkeen. Se ei riittänyt hänen silloisen asuntonsa vuokraan. Siksi hän muutti Isosaaren huvilalle ja asui siellä muutaman vuoden, kunnes pääsi Lahden kaupungin palvelutaloon. Kauppakirjassa, jolla hän oli myynyt kiinteistön veljelleen, oli sellainen varaus, että myyjän käyttöön jää talosta yksi huone ja "rakennusmahdollisuuksien myöhemmin parannuttua" koko vanha talo.
En ollut siellä 1970-luvulla yhtään yötä ennen kuin aloin käydä siellä Tellervon ja Juhanin kanssa. Aloitimme joskus keväällä 1978 tontin siivoamisella. Anni-täti oli heittänyt siellä asuessaan tyhjät lääkepurkit, pulloja, ruokapakkauksia ja muutakin roskaa yksinkertaisesti vain metsään. Keräsimme Tellervon kanssa maastosta muistaakseni 8 jätesäkillistä roskaa ja veimme ne viralliselle kaatopaikalle.
Tontin tienpuoleinen reuna oli yli 50 metrin levyinen. Siinä oli epämääräinen ruosteinen piikkilanka-aita, jonka seipäistä suuri osa oli lahonnut ja mennyt poikki tai muuten kaatunut. Sen paikalle rakensimme Tellervon kanssa kirjasta luettujen ohjeiden mukaan erittäin tyylikkään ja vahvan aidan. Siinä on tukeviin tolppiin naulattuna kolme päällekkäistä lautaa siten, että jokainen lauta on toisesta päästään laudan leveyden verran alempana kuin toisesta päästä. Erityisen huolellisesti pystytimme jokaisen tolpan siten, että sille kaivettuun kuoppaan laitettiin aivan tietynlaista muualta autolla haettua hiekkaa, mikä esti routaa kallistamasa tolppia. Kaikki puumateriaali on painekyllästettyä puuta. Maalasimme aidan samalla ruskealla puunsuoja-aineella, jolla uusi talo oli maalattu (Valtti Color nro 73 "oregonmänty"). Kaikki naulat ovat ruostumattomia. Aidan pylväitä varten ostin 47,5 metriä 100x100 mm puuta ja 164 juoksumetriä aitalautaa. Väriä tarvittiin 23 litraa ja kuumasinkittyjä nauloja ostin 3 kg. Katso: Aitamateriaali hintoineen Tilasin ensimmäisen puutavaraerän tiistaina 18.7.1978 ja saimme aidan valmiiksi torstaina 27.7.1978.
Keskiviikkona ja torstaina 26.-27.7.1978 maalasin vielä uuden talon portaat, niiden edessä olevan rallin ja verannan lattian samalla värillä kuin ennenkin, jonka värin olin siis valinnut myös aidan väriksi. Verannan lattian maali oli monin paikoin kulunut pois ja portaat sekä ralli olivat kokonaan menettäneet värinsä.
Sen viikon lauantaina kävimme Helsingissä Tellervon sisaren häissä, mutta menimme vielä sunnuntaina Isosaareen ja rakensin siellä kirjasta luettujen ohjeiden mukaan elämäni ensimmäisen kompostin. Maanantai olikin sitten jo ensimmäinen työpäivä Helsingissä. Sitä kompostia oli sitten pitkin syksyä ja talvea hauska seurata, kuinka siihen tuli eri vaiheissa erilaista elämää. Keväällä saimme siitä paljon raikasta ja hyvälle tuoksuvaa kukkamultaa. Kun vein sitä lahjaksi toiseksi vanhimmalle sisarelleni, hän moitti minua siitä, että olin ottanut käymälästä kompostiini ilman lupaa myös hänen perheensä kakat! Kuten alla olevasta Googlen ottaman kuvan vuosiluvusta 2021 näkyy, aidasta tuli hyvin pitkäikäinen. Valitettavasti kyseinen kiinteistö ei ole enää sukumme omistuksessa. - Anni-täti moitti minua siitä, että olin "antanut ilmaiseksi pois" yhden metrin tontin reunasta. Aita ei nimittäin ole tontin rajalla. Jos se olisi rakennettu rajalle, tien leviäminen ja auraus olisi luultavasti pian rikkonut sen.
Kesäloma 1978 meni tuolla "työleirillä", mutta seuraavana kesänä teimme sieltä myös autoretken Isosaari - Lahti - Sysmä - Hartola - Joutsa - Jyväskylä - Vimpeli - Lappajärvi - Kauhava - Lapua - Laihia - Vaasa - Umeå - Vaasa - Tampere - Lahti. Mitään retkeilyvarusteita meillä ei ollut, vaan asuimme hotelleissa Jyväskylässä, Vaasassa ja Tampereella ilman ennakkovarauksia.
Teimme paljon asioita tuossa kiinteistössä myös 1980-luvulla, mutta tämä artikkeli koskee vain 1970-lukua.
Menimme osakkaiksi uuteen taloyhtiöön uudelle asuntoalueelle. Se on mielenkiintoista kokea kerran elämässä, mutta en ole joutunut kokemaan enkä halua kokea sitä enää toista kertaa. On tietysti mukavaa muuttaa taloon ja asuntoon, missä kaikki on uutta ja puhdasta. Mutta uudessa talossa ja sen ympäristössä on yleensä myös erilaisia ongelmia ja menee aikansa, ennen kuin ne saadaan hoidetuiksi.
Yhtiömme, jonka taloon ensimmäiset asukkaat pääsivät muuttamaan 12.4.1979, perustettiin 3.5.1978. Siihen aikaan osakeyhtiössä piti olla vähintään 3 perustajaa. Tämän yhtiön perustivat Palkki Oy (edustajanaan vuorineuvos Aarne Aarnio), Palkkiyhtymä Oy (edustajanaan vuorineuvos Aarne Aarnio) ja Kommandiittiyhtiö Palkki Oy & Co (edustajanaan vuorineuvos Aarne Aarnio). Perustamiskokouksen puheenjohtajana toimi vuorineuvos Aarne Aarnio ja pöytäkirjaa piti varanotaari Pertti Virkkunen. Perustamiskokouksessa hyväksytyn yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön tarkoituksena oli rakentaa omistamalleen tontille neljä asuintaloa, joissa kussakin on vain yksi huoneisto. Asuntojen pinta-alat olivat yhtiöjärjestyksen mukaan 100, 100, 90 ja 60 neliömetriä. Perustajaosakkaista Kommandiittiyhtiö Palkki Oy & Co merkitsi osakkeet, jotka oikeuttivat kahden 100-neliöisen huoneiston hallintaan. Palkkiyhtymä Oy otti 90-neliöisen ja Palkki Oy 60-neliöisen huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet. Yhtiön osakepääoma oli tuhat (1.000) markkaa jaettuna sataan osakkeeseen, joiden nimellisarvo oli 10 markkaa.
Tuollaisena yhtiö merkittiin kaupparekisteriin, mutta jo 19.5.1978 pidettiin ylimääräinen yhtiökokous, jossa vanhat osakkeet päätettiin mitätöidä ja osakepääoma korotettiin maksullisesti 6.072.000 markkaan antamalla uusia 500 markan nimellisarvoisia osakkeita 12.144 kappaletta. Tuossa kokouksessa hyväksytyn uuden yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiöllä onkin vain kolme taloa, niissä 103 asuinhuoneistoa ja yksi palvelutila — yhteensä 6.072 yhtiövastikkeellista neliötä. Se vastasi todellisuutta 1990-luvulle saakka. Samassa kuussa samat perustajat perustivat myös naapuriyhtiöt Asunto Oy Tyynelänkuja 6 ja Asunto Oy Tyynelänkuja 5, joiden talot Palkki rakensi seuraavina vuosina, sekä Syystien Huolto Oy:n.
Asuntomme velaton myyntihinta keväällä 1979 oli 198.750 markkaa. Nykyisin sen käypä hinta on hyvin tarkkaan sama määrä euroja! Seuraavana vuonna Palkki myi silloin valmistuneessa Tyynelänkuja 6:ssa samanlaisia asuntoja 35% korkeammalla hinnalla. Hinnan nousuun lienee vaikuttanut inflaation lisäksi se, että ympäristö näytti silloin jo siistimmältä.
Vuonna 1979 taloyhtiön asioita hoiti yhtiön perustajien valitsema hallitus ja isännöitsijä. Meitä uusia "osakkeenmerkitsijöitä" ei sinä vuonna kutsuttu vielä muihin kokouksiin kuin 20.4.1979 Malmin työväentalolla pidettyyn kokoukseen valitsemaan "RS-4 kauppakirjan kohdan 14 mukainen rakennustyön valvoja". En mennyt siihen kokoukseen. Taloon palkattiin sivutoiminen talonmies 1.6.1979 alkaen. Hän pääsi perheineen asumaan tähän tarkoitukseen yhtiölle vuokrattuun asuntoon. Yhtiön osakerekisteri avattiin tammikuussa 1980. Pian sen jälkeen uudet osakkaat pitivät ylimääräisen yhtiökokouksen. Siitä se rumba vasta alkoi, mutta kerron siitä 1980-luvun muistelmissa!
Kirjoitan myöhemmin mieleen tulevia asioita erilliseen, jatkuvasti avoimeen tiedostoon 1967-79 Lisäyksiä näihin vuosiin
© Copyright: Timo Ahjos 2021. Kaikki oikeudet pidätetään.
