©Timo Ahjos
Laadittu 31.10.2020
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com
Tämä artikkeli kuvaa ensimmäistä etelänmatkaani. Matkan kohde oli Palma de Mallorca, matkan järjestäjä Aurinkomatkat (viralliselta nimeltään Oy Aurinkomatkat-Suntours Ltd Ab). Lento lähti Helsinki-Vantaan lentoasemalta lauantaina 8.9.1973 klo 20 ja palasimme samaan paikkaan sunnuntaina 16.9.1973 klo 4:50. Ostin matkan Aurinkomatkojen toimistosta Helsingin keskustasta. Siihen aikaan näihin asioihin ei vielä käytetty internetiä eikä ollut matkapuhelimiakaan.
Vasta nyt vuonna 2020 olen tajunnut, että lensin historiallisella koneella, josta on kirjoitettu paljon. Sen omisti Karhumäen veljesten aikanaan perustama Kar-Air Oy, jolla oli siihen aikaan yhteistyösopimus Finnairin kanssa. Matkani järjestäjä Oy Aurinkomatkat oli Finnairin tytäryhtiö. Siitä koneesta kerrotaan mm. Wikipediassa näin:
DC-6-kaluston tilalle Kar-Air Oy osti vuonna 1972 189-paikkaisen Douglas DC-8-51-suihkumatkustajakoneen OH-KDM:n. Tällä niin kutsutulla viirupyrstöllä lennettiin runsaasti myös Finnairin tilauslentoja aina vuoteen 1980 saakka, jolloin tilauslentoja koskenut yhteistyösopimus Finnairin kanssa loppui. Tämän jälkeen yhteistyö Finnairin kanssa supistui ajoittaiseksi ja koneen käyttöaste supistui minimiin. Kiristyvien melumääräysten ja kohoavan polttoaineen hinnan myötä OH-KDM päätyi vuonna 1985 Belgiaan romutettavaksi ja tilalle vuokrattiin Finnair Oy:ltä DC-8-62 -kone OH-LFZ, joka lensi tilauslentoja aina vuoteen 1987 saakka.
Tuo lienee ollut myös elämäni ensimmäinen lento suihkukoneella. Kun olin Vallilassa asuessamme - siis alle 6-vuotiaana - nähnyt kerran oikein korkealla lentävän matkustajakoneen, olin silloin pohtinut, mitä ne matkustajat siellä ajattelevat ja puhuvat. Tuolla lennolla sain sen tietää. Ylitse muiden kuului yhden miehen vihainen huuto: "Eikö täällä ole Karhu-viinaa?"
Kone laskeutui Palman lentokentälle illalla klo 23. Se oli siis 4 tunnin lento. Kun siirryimme lentokoneesta bussiin, ensimmäinen havaintoni oli lämmin ja kostea ilma, joka tuntui oikein miellyttävältä - jotenkin pehmeältä. Aurinkomatkojen bussi vei meidät eri hotelleihin. Olin varannut huoneen monikerroksisesta hotellista. Aluksi piti ilmoittautua vastaanottotiskillä. Kun nuori miesvirkailija luki passiani, hän kysyi ensin: "Mister Ahos?" Vastasin "Jees". Sitten hän kysyi, onko se espanjalainen nimi. Vastasin, ettei ole.
Seuraavina päivinä, aina kun kuljin sen vastaanottotiskin ohitse saman miehen ollessa työvuorossa, hän tervehti minua kohteliaasti, esim. "Good Morning, Mr. Ahos!" Minua ihmetytti, kuinka niin suuren hotellin virkailija muisti nimeni. Kun sitten viikon kuluttua kirjauduin sieltä pois, kysyin häneltä, tarkoittaako sukunimeni jotakin espanjan kielessä. Hän vastasi myöntävästi ja sanoi sen tarkoittavan "something to eat" eli jotakin syötävää. Myöhemmin selvitin Suomessa sanakirjasta, että espanjankielen sana "ajos", joka lausutaan "ahos", on suomeksi "valkosipuli".
Myöhemmillä matkoillani espanjankielisiin paikkoihin olen nimeäni kysyttäessä sanonut "Ahos", jolloin he ovat aina heti saaneet siitä selvän ja kirjoittaneet sen "Ajos". Englanninkielisissä maissa kysytään aina, kuinka nimeni kirjoitetaan, jolloin olen joutunut selittämään "ei eitsh dzei ou es", eivätkä he osaa sitä ääntää, vaikka näkisivät sen kirjoitettuna.
Minulla ei ollut matkaseuraa omasta takaa, mutta se oli kuitenkin valmispakettina ostettu seuramatka puolihoidolla, joten olihan siellä paljon muitakin ihmisiä samalla matkalla. Kaikki eivät kuitenkaan asuneet samassa hotellissa, joten retkien yhteydessä osanottajia noudettiin eri hotelleista ja retken jälkeen taas vietiin jokainen omaan hotelliinsa. Puolihoito tarkoitti, että matkan hintaan sisältyi joka päivä hotellissa aamiainen ja yksi ateria, joka oli mahdollista syödä hotellin ruokasalissa joko lounasaikaan tai illalla. Ruokaillessa minulla oli ongelmana, etten tiennyt, mitä kieltä yrittäisin puhua. Espanjaa en osannut ollenkaan. Eräillä muilla ei ollut sitä ongelmaa. Ne jotka eivät osanneet muuta kuin suomea, puhuivat espanjalaiselle tarjoilijallekin suomea ja tulivat ilmeisen hyvin ymmärretyiksi.
Samassa hotellissa asuvista seuramatkalaisista jäi mieleeni erityisesti eräs minua hiukan vanhempi huoltoasemayrittäjäpariskunta Helsingistä. Eivät hekään paljon tienneet etukäteen Mallorcasta, kun mies kysyi oppaalta "Missä täällä on se Tenereffa?" Opas arveli hänen tarkoittavan Teneriffaa ja sanoi sen olevan Kanarian saarilla. Eräs mies oli aloittanut ryyppäämisen jo lauantai-iltana lentokoneessa ja kertoi ilmoittaneensa vaimolleen vasta torstaina puhelimitse, että hän oli lähtenyt viikon matkalle.
Matkan hintaan sisältyi vain oppaan selostus paikallisista oloista matkalla lentoasemalta hotelliin ja hän auttoi hotelliin kirjautumisessa tarpeen mukaan. Muina päivinä oli tarjolla Aurinkomatkojen järjestämiä retkiä, joille osallistuminen oli vapaaehtoista ja maksullista. Ne maksettiin paikan päällä käteisellä. Maksukortteja oli siihen aikaan vain harvoilla.
Kaupunkikiertoajelu: Maanantaina osallistuin kaupunkikiertoajeluun, jonka yhteydessä käytiin mm. näissä postikorttikuvissa näkyvissä paikoissa:
Maaseuturetki
Tiistaina 11.9.1973 oli vuorossa maaseuturetki. Sen varrella pysähdyttiin mm. erään maatalon pihassa. Siellä oli mahdollisuus käydä vessassa ja tehdä ostoksia. Muistaakseni ostin sieltä pullon likööriä, joka liittyi jollakin tavalla siihen tilaan tai seutuun. Toinen mieleen jäänyt pysähdyspaikka oli pieni pysäköintilaajennus, joka oli tehty sellaiseen tienmutkaan, mistä avautui hieno näköala. Siinä hiukan jaloittelimme ja jotkut ottivat valokuvia. Minulla ei ollut kameraa ollenkaan mukana sillä matkalla. Siinä seisoskellessani yksi paikallinen mies tuli myymään minulle yrttijuomaa, jota hän esitteli suomen kielellä sanoen "Vatsalääke 17 prosenttia." Se oli vihertävä viinipullo, jonka sisällä oli melko väritöntä nestettä ja oksia, joissa oli lehtiä ja taisi olla marjojakin. Se oli pakko ostaa. Kun sitten tarjosin sitä Helsingissä vierailleni - yleensä vain pienen snapsilasillisen - yksi kaverini arvioi sitä näin: "Onpas monivivahteinen maku! Kiitos, tämä oli oikein hyvää, mutta en tohtisi ottaa toista lasillista."
Retken aikana opas kertoi bussissa jonkin arvoituksen. Oikein vastanneelle hän lupasi palkinnoksi ison valkoviinipullon. Minä voitin sen pullon itselleni. Illalla avasin sen hotellihuoneessa ja maistoin sitä vain hiukan. Ajattelin juoda sitä vielä muinakin iltoina, mutta seuraavana päivänä siivooja oli vienyt sen pois.
Veneretki
Keskiviikkona 12.9.1973 osallistuin Aurinkomatkojen veneretkelle. "Vene" oli sellainen melko korkea turvallisen tuntuinen alus, johon bussilastillinen ihmisiä hyvin mahtui. Kävimme ensin katsomassa hiukan lähempää Palman edustalle ankkuroitua amerikkalaista lentotukialusta. Kun sää oli tyyni ja aurinkoinen, matkustajat olivat auringonottoasussa. Kuulin kuinka eräs nainen kertoi toiselle: "Tuo rouva asuu Amerikassa, mutta hän on tullut nyt tänne Suomeen lomalle." Siis "tänne Suomeen"! Jossakin vaiheessa meille tarjottiin lounaaksi paellaa. Sitä jokainen otti itse lautaselleen oikein isosta pyöreästä paistinpannusta, jonka läpimitta oli ehkä noin 60 cm suuruusluokkaa. En muista, söimmekö sitä sen "veneen" kannella vai jossakin mantereella. Wikipedian mukaan paella on yksi Espanjan tunnetuimmista ruokalajeista, jonka raaka-aineita ovat riisi, kasvikset ja mausteet sekä kanaa, kania tai mereneläviä. Meillä siinä oli mereneläviä ja ampiaisia, jotka olivat pörränneet pannun päällä ja pudonneet siihen.
Useimpien retkien yhteydessä joku ulkopuolinen valokuvaaja otti jokaisesta valokuvan, joka oli mahdollista ostaa itselle seuraavana päivänä. Alla olevista kuvista vasemmanpuoleinen otettiin tiistaina maaseuturetken päättyessä ja oikeanpuoleinen keskiviikkona veneretken alkaessa.
Palman edustalla oli koko sen viikon ajan ankkuroituna amerikkalainen lentotukialus USS John F. Kennedy. Nykyisin on käytössä uudempi saman niminen alus ja tuo silloinen on nyt museona. Tarkemmin: https://en.wikipedia.org/wiki/USS_John_F._Kennedy_(CV-67)
Tuo tarjosi minulle monenlaista mielenkiintoista seurattavaa. Lentotukialus ei koskaan liiku yksin, vaan sen läheisyydessä oli nytkin ankkuroituna kaksi pienempää sotalaivaa. Alusten välillä lensi usein helikopteri, josta roikkui iso "säkki". Mitä lie sisältänyt. Alusten ja sataman välillä oli säännöllinen vesibussiliikenne. Amerikkalaiset sotilaat kävivät kaupungilla huvittelemassa ja siviileilläkin oli mahdollisuus vierailla lentotukialuksella.
Kuulin jonkun suomalaisen menneen satamassa jonottamaan pääsyä vierailulle lentotukialukselle. Hänelle oli ensin huomautettu kengistä: "Tuollaisilla kengillä sinne ei saa mennä." Ja sitten, kun passi oli katsottu: "Ja suomalaiset eivät pääse ollenkaan." Hän oli kysynyt "Miksi?" Siihen oli kuulemma vastattu "Te asutte liian lähellä Neuvostoliittoa." - Korostan, että en ollut itse kuulemassa tuota keskustelua, joten en ole varma tarinan todenperäisyydestä.
Iltalomaa viettävät amerikkalaiset sotilaat muuttivat katuelämää iltaisin olennaisesti. Tunnelma oli toisinaan kuin suoraan jostakin amerikkalaisesta elokuvasta. Mallorcan hintataso oli siihen aikaan suomalaisellekin halpa. Amerikkalaiset sotilaat olivat kuulemma varanneet kaikki parhaat iltaravintolat, vaikka niissä oli kuulemma laivastovierailun ajan korotetut hinnat. Sotilailla oli varaa ajella takseilla. Joillakin sotilailla oli taksissa sylissään iloinen kevyesti pukeutunut espanjalainen señorita. Siis hiukan erilaista sotilaselämää kuin Suomessa!
Siellä oli tavallista, että talousjätteet tuotiin jalkakäytävän reunaan jätesäkeissä, joita kulkukoirat kävivät penkomassa. Jätteitä oli usein myös maassa säkin ulkopuolella. Kerran näin, kuinka ne vietiin pois. Paikalle tuli puhtaan valkoinen kuorma-auto, jonka etumaskissa luki suurin kirjaimin INTERNATIONAL. Sehän on tunnettu amerikkalainen kuorma-automerkki. Pari miestä heitteli jätesäkkejä ja maahan levinnyttä roskaa auton takaosassa olevaan pakkaajaan. Heillä oli valkoiset työpuvut, saappaat ja käsineet tai rukkaset. Kaikki näytti puhtailta.
Hotellihuoneeseeni kuului myöhään joka ilta musiikkia jostakin läheisestä ravintolasta. Erityisesti kiinnitin huomiota yhteen usein kuulemaani mieslaulajan esittämään kappaleeseen. Päätin ostaa sen levyn muistoksi Espanjasta. En nyt tiedä varmasti, onko minulla se jossakin. Pitkän selvittelyn jälkeen minulle selvisi, että laulaja ei ollutkaan espanjalainen vaan englantilainen Gary Glitter. Hän ei tietenkään ollut siellä esiintymässä vaan laulu tuli levyltä.
Edellä kuvaamieni retkipäivien jälkeen vietin loppuviikon kävelymatkan etäisyydellä hotellistani, joka oli alla olevassa postikorttikuvassa näkyvän uimarannan loppupäässä melko lähellä rantaa. En muista, kävinkö meressä uimassa, mutta ainakin makasin hiekkarannalla aurinkoa ottamassa. Sitähän ei vielä siihen aikaan pidetty vaarallisena. Aurinkomatkojen viimeisenä iltana järjestämään possujuhlaan en osallistunut.
Palma de Mallorca, postikorttikuva
PS: Tuosta kuvasta näkee, että jos autolla halusi kääntyä vasemmalle, piti ajaa oikeanpuoleista kaistaa ja kääntyä oikealle! Sen jälkeen oli mahdollista ylittää tie kohtisuoraan.
© Copyright: Timo Ahjos 2020. Kaikki oikeudet pidätetään.