Kuva: Volker von Bonin, Museovirasto
©Timo Ahjos
Laadittu 23.10.2020
Tarkennettu 11.3.2022
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com
Vaiheessa 1 työskentelin Henki-Kansan eläkevakuutusosastolla ja Eläkekassa Tuessa vakuutusvirkailijana ja lopulta vakuutusjaoston jaostopäällikkönä. Vaihe 1 päättyi muodollisesti 31.12.1973, mutta käytännössä helmikuussa 1974, jolloin menin suorittamaan varusmiespalvelusta.
Matematiikkaa pääaineena opiskelleet päätyivät yleensä joko opettajiksi, atk-alalle tai vakuutusalalle. Opettajaksi ryhtymisen oli jättänyt pois laskuista, koska halusin nähdä muutakin elämää kuin koulumaailman. Atk-alalla olin jo tehnyt hyvän alun vuonna 1970 Nokian palveluksessa ja nähnyt, mitä siellä olisi ollut tiedossa. Vakuutusala tuntui sen jälkeen houkuttelevalta ja olin lähtenyt jo matematiikan laudaturissa siihen suuntaan suorittamalla vakuutusmatematiikan ja riskiteorian kurssit sekä tekemällä pro gradu -tutkielman aiheesta, jolla on sovellutuksia vakuutusalalla.
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva haki 28.1.1971 julkaistulla lehti-ilmoituksella apulaismatemaatikkoa, joka on "vähintään luonnontieteiden kandidaattitutkinnon suorittanut, itsenäiseen työskentelyyn pystyvä ja kenties vielä vakuutusmatematiikkaa tunteva ja systeeminsuunnitteluun ja/tai ohjelmointiin perehtynyt." Lisätietoja antoi apulaisaktuaari Rauno Nurmi. Tutustuin häneen myöhemmin, kun olin jo Kansassa. Hän perusti 1980-luvulla Turussa oman Apollo-nimisen vakuutusyhtiön, jossa vierailin keväällä 1989. Hän kertoi, että olin Kalevaan vuonna 1971 hakeneista ylivoimaisesti pätevin, mutta minua ei valittu, koska minulla oli armeija käymättä ja lykkäystä helmikuuhun 1974 saakka. Toimeen otettiin nainen, joka oli kuitenkin jo vuoden kuluttua lähtenyt muualle.
Tuon jälkeen minulla ei ollut tiedossa mitään vakuutusalalla haettavaksi ilmoitettua työpaikkaa vaan jouduin itsekseni pohtimaan, missä yhtiössä tai muussa organisaatiossa haluaisin työskennellä. Minulla oli sellainen mielikuva, että hyvin konservatiivisissa vakuutusyhtiöissä suositaan sellaisia, joilla on suvussa tunnettuja vuorineuvoksia, kenraaleja tms. Kansan imago oli toisenlainen. Minulla ei ollut Kansaan mitään aiempaa kosketusta, mutta olin kuullut, että se oli ainoa yhtiö, joka oli myöntänyt palovakuutuksen talolle, jossa koko kouluajan asuin ja vanhempani edelleenkin asuivat.
Lähestyin Kansaa ensin tekemällä sinne "vakoilukäynnin". Menin asiakaspalvelutoimistoon, joka oli pääkonttorirakennuksen toisessa kerroksessa Hämeentie 33:ssa. En ollut koskaan aiemmin käynyt siinä talossa. Pyysin yhtiön vuosikertomuksen. Siitä näin, että Henki-Kansan matemaattisen osaston päällikkö oli nimeltään Markku Lehtinen. Menin käymään hänen luonaan etukäteen sopimatta. Hänen huoneensa oli kahdeksannessa kerroksessa. Olin miettinyt valmiiksi jonkin aktuaaritutkintoon liittyvän kysymyksen ja sanoin tulleeni sinne sen minua askarruttaneen asian selvittämiseksi. Lehtinen oli minua vain 2-3 vuotta vanhempi. Keskustelumme aikana hän joutui vastaamaan puhelimeen. Minuun teki suuren vaikutuksen, kun hän puhui puhelimessa miljoonista markoista. Muutenkin hän tuntui oikein sympaattiselta ja ystävälliseltä. Kun olin lähdössä, hän kysyi minulta, olenko kiinnostunut työpaikasta. Vastasin, että en vielä tässä vaiheessa, mutta ehkä sitten, kun saan FK-tutkinnon valmiiksi. Kun huoneen ovi oli auki käytävään ja aktuaari Nurminen käveli siitä ohitse, Lehtinen sanoi minulle, että sitten kun työnteko alkaa kiinnostaa, Nurminen on oikea henkilö, jonka puoleen pitää kääntyä. Nurminen oli Lehtistä huomattavasti vanhempi.
Olin suorittanut FK-tutkinnon 4.3.1971. En tiedä, minä päivänä sain siitä todistuksen, mutta keskiviikkona 10.3.1971 puoleltapäivin soitin huoneestani Domuksesta aktuaari Nurmiselle Kansaan. Hän johti Kansassa henki- ja eläkevakuutustoimintaa ja myös atk-osasto (jota silloin sanottiin laskentaosastoksi) oli hänen alaisenaan. Nurminen sanoi, että minun pitäisi tulla joskus hänen luokseen todistusten kanssa. Kun vastasin, että minulla on jo todistukset valmiiksi esillä ja voisin tulla vaikka samana päivänä, hän käski tulla kello 14. Hetken mietittyään hän korjasi: "Tulkaa sittenkin vasta klo 14.15, sillä minä menen kahdelta kahville."
Kun olin Nurmisen huoneessa, hän tietysti kyseli kaikenlaista. Todistukseni hän levitti isolle pöydälleen ja kyseli, mitä niiden jotkin yksityiskohdat tarkoittavat. Sitten hän totesi: "Kyllä teillä on mahdollisuuksia, mutta te ette tiedä, missä ne ovat. Sillä kuten raamatussa sanotaan, ihminen ei näe kämmenen leveyttään pidemmälle."
Nurminen esitti jokaiselle työnhakijalle myös jonkin sellaisen pulmakysymyksen, joka mittasi hakijan älykkyyttä ja tapaa käsitellä ongelmaa, johon ei ehkä ole yksikäsitteistä oikeaa vastausta. Minulta hän muistaakseni kysyi, kuinka taittaisin tietyn kokoisen suklaalevyn, josta pitäisi saada kaikki palat toisistaan erilleen mahdollisimman vähin taitoksin.
Lähes 2 tuntia kestäneen keskustelumme jälkeen hän kysyi, minkälaisen työn haluan: "Meillä on täällä kahdenlaisia töitä. Jos te haluatte yksinkertaisen konttorityön, kyllä te sellaisen saatte, mutta siitä ei paljon mitään makseta. Mutta jos te otatte osan meidän huolista kantaaksenne, siitä voidaan jotakin maksaakin." Valitsin jälkimmäisen ja esitin työn laadun suhteen vain yhden toivomuksen: "Olen valmis tekemään mitä tahansa työtä, mutta en halua atk-osastolle!" (Jos olisin halunnut atk-tehtäviin, minun olisi kannattanut pyrkiä mieluummin takaisin Nokialle tai ehkä IBM:lle, missä olin myös käynyt esittelytilaisuudessa.)
Kuukausipalkakseni Nurminen ilmoitti 1200 markkaa. Hän lisäsi, että sinne ei ole kukaan muu tullut koskaan niin korkealla alkupalkalla. (Kun isäni kuuli palkkani, hän oli kovin pettynyt, että menin niin halvalla. Nokia maksoi minulle myös 1200 mk/kk, mutta FK-tutkinnon suorittaneille Nokia maksoi 1500 mk/kk.)
Sitten Nurminen kysyi vielä, haluanko aloittaa "heti vaiko viidestoista päivä". Vastasin "heti", jolloin hän käski tulla seuraavana aamuna klo 8 kolmanteen kerrokseen henkilöstöpäällikkö Heimo Hurtan luo kirjoittamaan työsopimuksen. Nurminen tuli sinne itsekin, esitteli minut Hurtalle ja kertoi, mitä minulle oli luvattu. Hurtasta minulle jäi sellainen tunne, että hän toivotti minut sydämellisesti tervetulleeksi Kansaan työhön. Sen jälkeen menin vielä Nurmisen kanssa isännöitsijän luo, koska tarvitsin 1.6.1971 alkaen työsuhdeasunnon. Asuin nimittäin ylioppilasasuntolassa (Domus Academica), jossa menetti asumisoikeuden sen lukukauden lopussa, jolloin suoritti ylemmän korkeakoulututkinnon. Isännöitsijä näytti avatulla paperiarkilla pitämäänsä vuokra-asuntojen jonotuslistaa ja valitteli, että jono on kovin pitkä. Nurminen sanoi siihen tähän tapaan: "Älä siitä välitä, kirjoita Ahjos siihen listaan ensimmäiseksi!". Siinä paperin yläreunassa olikin reilusti tilaa jonon ohittajille ja hän kirjoitti nimeni siihen ensimmäiseksi. Sainkin sitten 1.6.1971 alkaen työsuhdeasunnon, josta kerron myöhemmin.
Kansan pääkonttori sijaitsi osoitteessa Hämeentie 33. Korjattu 11.3.2022: Katolla ollut säävalo ilmoitti 1970-luvulla tietääkseni Ilmatieteen laitoksen ennusteen, kuinka lämpötila, sateen todennäköisyys ja tuulen voimakkuus tulevat kehittymään. Kullekin noista oli oma kuutionsa, joka oli väriltään joko keltainen tai vihreä. Keltainen tarkoitti, että suunta on parempaan, vihreä ennusti huonompaa. Vuoden 1982 alusta alkaen värien merkitystä muutettiin siten, että siitä alkaen ennustettiin vain sateen todennäköisyyttä noin 10 tunnin kuluttua: Kolme keltaista kuutiota tarkoitti, että sateen todennäköisyys on alle 10 %, 1 vihreä 10-50%, 2 vihreää 50-90% ja 3 vihreäää yli 90%. (Tietolähde: Henkilöstötiedote 28.12.1981) Talon 1. kerroksessa oli mm. STS-pankki ja Elanto. Kansan asiakaspalvelukonttori ja tietokonekeskus olivat 2. kerroksessa. Viereisessä talossa oli mm. Café de Columbia ja Yhdyspankki, missä ihmiset jonottivat seisten pääsyä tiskin ääreen asioimaan pankkivirkaiijan kanssa.
Kuva: Volker von Bonin, Museovirasto
Työsuhteeni Kansassa alkoi siis torstaina 11.3.1971. Minut sijoitettiin Henki-Kansan eläkevakuutusosastolle, jonka osastopäällikkö oli juuri silloin jollakin matkalla eikä osallistunut rekrytointiini. Tapasin hänet vasta seuraavalla viikolla, kun olin ollut jo muutaman päivän työssä hänen osastollaan.
Työni Kansassa oli alusta alkaen ja kaikkina seuraavinakin vuosina kaksijakoinen ja sellaisena nuorelle miehelle ihanteellinen: Minulla oli toisaalta melko itsenäinen oma työ, jota tein aluksi eläkevakuutusosaston osastopäällikön alaisena vakuutusvirkailijana. Mutta jo työhönottohaastattelussa oli sovittu, että otan myös osan ylemmän johdon huolista kantaakseni. Alkuvuosina tuo jälkimmäinen tarkoitti, että aktuaari Nurminen kertoi minulle erilaisista ongelmista toivoen minulta niihin ratkaisuvinkkejä. Niitä pohtiessa sain hyvän yleiskuvan Kansan toiminnasta. En kuitenkaan ollut Nurmisen ainoa assistentti vaan ainakin eläke- ja henkivakuutusosastojen päälliköillä oli myös samankaltainen sivurooli Nurmisen esikunnassa. Hänellä ei ollut siihen aikaan vielä sihteeriä ja tein jossakin määrin myös sellaisia töitä. Mm. laadin hänen nimissään kirjeitä allekirjoitusta vaille valmiiksi ja kerran siivosin hänen huoneensa suuren kirjahyllyn.
Menin alkuaikoina usein työpäivän jälkeen yhtiön kirjastoon lukemaan siellä ollutta aineistoa Kansan historiasta ja muusta E-liikkeestä (kuluttajien "edistysmielisestä" osuustoiminnasta), johon kuului osuusliikkeitä kaikkialla Suomessa (esim. Lahdessa Lahden Osuuskauppa, Helsingissä Elanto), osuustukkukauppa OTK, Kulutusosuuskuntien Keskusliitto (KK) ja useita osakeyhtiömuotoisia tytäryhtiöitä (mm. Sotka ja Renlund). Minua kiehtoi ja motivoi se, että osuustoiminnallisen liiketoiminnan tarkoituksena ei ole kerätä rahaa jonnekin muualle, vaan koko tulos voidaan käyttää asiakkaiden hyväksi jäsenetuina ja toiminnan kehittämiseen. Nurminen antoi minulle ehkä leikillään sellaisen neuvon, että jos haluan edetä uralla, minun kannattaa tutkia kirjastossa osuuskauppajohtajien matrikkelista, kenellä on sopivan ikäisiä tyttäriä.
Jos yritin perjantaina iltapäivällä joskus kolmen jälkeen tavoittaa jonkun päällikkötasoisen henkilön, minulle sanottiin usein: "Hän on KK:ssa eikä tule enää tänään Kansaan." Luulin pitkään, että Kulutusosuuskuntien Keskusliitossa pidetään usein sellaisia kokouksia, joihin myös Kansan päälliköt osallistuvat. Myöhemmin selvisi kuitenkin, että siinä yhteydessä "KK" tarkoitti Hämeentie 29:ssä olevaa ravintolaa Kolme Kaisaa, jossa kyseiset päälliköt kävivät kaljalla.
Työhönottohaastattelussa olin esittänyt aktuaari Nurmiselle vain yhden työtäni koskevan toivomuksen: "Ei atk-osastolle!" Nurmisen alaisuudessa olivat Kansassa atk-osaston lisäksi eläkevakuutus- ja henkivakuutusosastot. Hän sijoitti minut eläkevakuutusosastolle, missä sain ensimmäisiksi työtehtävikseni:
Minut sijoitettiin istumaan pääkonttorirakennuksen 8. kerroksen huoneeseen, josta avautui näkymä Kulosaaren suuntaan. Huoneessa istui ennestään yksi minua pari vuotta vanhempi matemaatikko ja yksi atk-mies. Olimme siinä jonkin aikaa kolmistaan siten, että kirjoituspöytämme muodostivat huoneen keskelle yhtenäisen saarekkeen. Melko pian se atk-mies siirtyi toiselle osastolle.
Työpisteeni 8. kerroksessa
Kuvan oikeassa reunassa näkyy pyörillä kulkevassa telineessä elektroninen laskukone, jonka sain käyttööni. Kirjeet ja muut kirjalliset dokumentit laadittiin siihen aikaan niin, että esim. minä kirjoitin tekstin ensin lyijykynällä paperille, josta konekirjoittaja sitten kirjoitti sen puhtaaksi. Eläkevakuutusosastolla oli yhteensä noin 30 työtekijää, joista kaksi oli konekirjoittajia. Vain heillä oli kummallakin käytössään kirjoituskone, IBM-pallokone, jossa ei tietääkseni ollut muistia. Tavallisesti kirjeistä ja sopimusteksteistä otettiin kopio siten, että paperin alle laitettiin jäljentävä kalkkeeripaperi ja sen alle toinen paperi, johon teksti tuli samalla. Osastoilla ei ollut valokopiokoneita, mutta yksi kopiokone oli pohjakerroksessa talon sisäisessä lomakepainossa.
Järjestelmän nimi on lyhenne sanoista TyöEläkevakuutuksenRekisteröidytLisäEdut. Koska työntekijäin eläkelaki (TEL) oli tullut voimaan vasta vuonna 1961, tuohon aikaan kukaan ei ollut ehtinyt ansaita vielä täyttä 60% eläkettä TEL-perusvakuutuksesta. E-osuusliikkeiden työntekijät saivat Eläkekassa Tuesta liseläkettä, mutta Kansan asiakkaista varsinkin monet ammattiliitot vakuuttivat johtajilleen TEL 11§:ssä määritellyn lisäeläkkeen.
Järjestelmän suunnittelu ja ohjelmointi: Kukaan muu ei osallistunut TERLE:n suunnitteluun millään tavalla. Minulle oli vain asetettu sellainen aikataulutavoite, että kyseisten vakuutusmaksujen eräpäivä on 1.7.1971. Kansassa ei silloin vielä käytetty ohjelmointikielenä Cobolia, jota olin oppinut aika hyvin edellisenä vuonna Nokian palveluksessa. Siihen aikaan oli totuttu yleensä lukemaan tietokonelistoja, joissa tiedot olivat lyhyesti koodattuja. Omaksuin sellaisen käytännön, joka pöyristytti talon atk-väkeä: Jokaista vakuutettua kohden tulostui kokonainen selvälukuinen sivu.
Ohjelmointi tapahtui käytännössä niin, että kirjoitin Cobol-koodia lyijykynällä ohjelmointilomakkeille, jotka lähetin sisäisessä postissa "lävistettäviksi" reikäkorteille. Kokosin sitten reikäkorteista ajovalmiin nipun, jonka operaattori syötti tietokoneeseen. Nipun alussa oli ohjelmakoodi ja sen perässä testidataa. Laatimani ohjelma siis luki nipun reikäkortteja ja tulosti paperille joko pelkän korjatun ohjelmakoodin ja/tai testinaistossa olevien henkilöiden vakuutusmaksuerittelyt. Magneettinauhoja tai levyasemia se ohjelma ei käyttänyt. Tyypillisesti reikäkorttinipun paksuus oli testiajoissa noin 30 cm. Alkuvaiheessa oli kysymys vain Cobol-kielisen ohjelmakoodin saamisesta virheettömäksi.
Tuotantoajoissa tietokonekeskukseen vietiin reikäkorttipino, jonka alussa oli sovelluksen ohjelmakoodi ja sen perässä työnantaja- ja työntekijäkortit siten, että ensin oli oheiselta lomakkeelta lävistetty "Sääntökortti", jossa oli kuvattu tietylle työntekijäryhmälle vakuutetut lisäeläke-edut. Sääntökortin perässä oli siihen ryhmään kuuluvien henkilöiden tietokortit. Kun klikkaat tuon lomakkeen kuvan isokokoiseksi, huomaat, että siinä oli 80 numeroitua tietoa kuten reikäkortilla oli 80 saraketta. Täytetystä lomakkeesta näki, mikä tieto kortin kuhunkin sarakkeeseen pitää lävistää.
Tarkennus 11.3.2022: Reikäkorttien lävistys suoritettiin osastolla, jonne minulla ei ollut edes kulkulupaa. Siellä työskenteleviä naisia kutsuttiin lävistäjiksi, mutta myöhemmin atk-kirjoittajiksi (tai ehkä myös tallentajiksi), kun reikäkortteja ei enää käytetty.
Kun sain ensimmäisen testiajon tuloslistauksen, kesäkuu lienee ollut jo melko pitkällä. Osastopäällikkö tuli katsomaan, kuinka testi oli mennyt. Virhelistalla oli yli 100 virheilmoitusta. Muistaakseni hän ei sanonut siitä mitään, mutta luultavasti oli järkyttynyt ja alkoi epäillä, tuleeko siitä koskaan valmista. Tai ehkä hän ymmärsi, että yksikin pieni kirjoitusvirhe saattoi aiheuttaa monta riviä virheilmoituksia. Saimme vakuutusmaksulaskut lähetetyiksi muistaakseni vasta joskus elokuussa, mutta kukaan ei sanonut pahaa sanaa myöhästymisestä. Lienee selvää, etten sinä kesänä pitänyt yhtään lomapäivää, mikä tuotti suuren pettymyksen vanhemmilleni ja isäni sisarelle, jotka odottivat minua sukumme kesähuvilalle. Isäni oli rakennuttanut sinne vanhan huvilan kanssa samalle tontille uuden nykyaikaisen kesämökin ja sai kesälomansa viimeisenä päivänä sydäninfarktin, tiesi pian kuolevansa ja kuolikin sitten lokakuussa 1971.
Työtehtäviini kuului myös lisäeläkevakuutusten tarjouslaskenta, esittely, sopimustekstien laadinta ja myynti. Asiakkaat olivat sikäli helppoja, että he olivat jo tiedostaneet omassa organisaatiossaan lisäeläkevakuutuksen tarpeen ja pitivät Kansaa omana vakuutusyhtiönään. Useimmat asiakkaat olivat SAK-laisia ammattiliittoja tai vasemmistopuolueisiin kuuluvien henkilöiden hallinnoimia osakeyhtiöitä. E-osuuskauppaliike ei sellaisia vakuutuksia tarvinut, koska he olivat perustaneet jo vuonna 1935 samaa tarkoitusta varten Eläkekassa Tuen, jonka senkin käytännön työt hoidettiin Henki-Kansan eläkeosastolla. Laadin siis myös Eläkekassa Tuen vakuutusteknisiä laskelmia.
Kaksi asiakastilaisuutta olivat erityisen vaativia. Valtio oli perustanut Kuopioon Kehitysaluerahasto Oy -nimisen osakeyhtiön (nykyinen Finnvera), jonka vakuutuksia myös Kansan sikäläinen aluepäällikkö havitteli. Minut kutsuttiin sinne esiintymään koko henkilökunnalle tarkoitetussa tilaisuudessa. Se oli joulukuuussa 1973, jolloin minulla oli jo hyvät tiedot ja käytännön kokemus lisäeläkevakuutuksista, mutta aivan olemattomat tiedot muusta sosiaaliturvasta. Sain tietää tilaisuudesta vasta edellisellä viikolla. Ostin pikimmiten Suomalaisesta Kirjakaupasta kirjan, jossa esiteltiin Suomen sosiaaliturvajärjestelmä kokonaisuudessaan, ja luin sen kotona viikonlopun aikana. Lensin Kuopioon aamulennolla, Kansan aluepäällikkö vei minut lentokentältä Keraan, pidin siellä ehkä noin puolen tunnin esityksen, kävin aluepäällikön ja jonkun muun kanssa ravintolassa syömässä, vierailin Kansan toimistossa ja tulin iltakoneella kotiin. Myös Kansan koulutuspäällikkö Pitkäaho oli tullut sinne Helsingistä. Hän kysyi minulta ennen tilaisuuden alkua, millä tekniikalla aion aloittaa esitykseni. Minulla ei ollut silloin - eikä ole vieläkään - mitään käsitystä, mitä eri tekniikoita hän tarkoitti. En saanut esityksestäni mitään palautetta, joten en tiedä, miten se koettiin. Mitään kömmähdystä siinä ei tapahtunut ja osasin vastata kaikkiin minulle esitettyihin kysymyksiin, mutta osittain vain viikonloppuna lukemani kirjan tiedoilla.
Toinen erityisen vaativa tilaisuus oli suomalaisen eläkevakuutusjärjestelmän esittely venäläiselle johtajalle. Hän oli sopinut tapaamisesta eläkevakuutusosaston osastopäällikön kanssa, joka kuitenkin samana aamuna ilmoitti olevansa sairaana ja siirsi isännöintitehtävän minulle. Eläketurvakeskus (ETK) oli huomauttanut, että venäläisomisteisen organisaation pitää ottaa TEL-vakuutus suomalaisille työntekijöilleen. He olivat saaneet ETK:sta luettelon vaihtoehtoisista eläkevakuutusyhtiöistä ja Kansa oli sillä listalla. Johtaja puhui vain venäjää, mutta hän tuli kahdestaan suomalaisen tulkin kanssa. Olin tilaisuudessa ainoa isäntä. Selostin suomeksi suomalaisen eläkejärjestelmän ja vastasin kysymyksiin. Tulkki käänsi puheeni sitä mukaa venäjäksi. Sen istunnon päätteeksi vieras pyysi, että lähettäisin sen selostukseni vielä kirjallisena. Sitten hän halusi nähdä kaikki ihmiset, jotka organisaatiossamme käsittelevät eläkevakuutuksia. Kävelin heidän kanssaan 8. kerroksessa talon ympäri läpi ja esittelin kahdessa vakuutusjaoston isossa huoneessa työskentelevät ihmiset. Samalla he tietysti näkivät, kuinka toiminta oli järjestetty. - Vieraiden poistuttua laadin pyydetyn kirjallisen esityksen ja lähetin sen venäläiselle johtajalle osoitettuna, vaikka tekstini oli suomenkielinen. Pari viikkoa myöhemmin tulkki soitti minulle ja kertoi, että tekstini oli lähetetty Moskovaan, missä sitä oli pidetty hyvänä, "mutta Moskova kysyy vielä, miksi siinä on korko". Korko oli Neuvostoliitossa vieras käsite, mutta TEL-vakuutusmaksujen perinnässä ihan olennainen. Laadin ja lähetin vielä selvityksen, miksi TEL-vakuutuksen vakuutusmaksuja korkoutettiin laskuperustekorolla niiden teoreettisesta eräpäivästä maksupäivään. Lopulta he ottivat TEL-vakuutuksen Kansasta ja lähettivät sittemmin työsuhdeilmoitukset ja vuosi-ilmoitukset minulle henkilökohtaisesti osoitetussa kirjeessä - silloinkin kun olin jo armeijassa.
Kansassa järjestettiin eri vuosina erinomaista sisäistä koulutusta ainakin päälliköille. Kun minut oli nimitetty 1.4.1973 eläkevakuutusosastolla vakuutusjaoston päälliköksi, pääsin elokuussa 1973 E-Instituutin johtamistaidon kurssille, jonka muut osanottajat olivat saman tasoisia päälliköitä E-liikkkeen muista yhtiöistä (OTK, Elanto, E-Öljyt, Renlund, Sotka, KK). Kurssin piti E-Instituutin Vesa Hulkkonen yhdessä toisen kouluttajan kanssa. Kurssi kesti koko viikon (ma-pe) ja se pidettiin E-Instuutin upeassa kartanomaisessa ympäristössä Roihuvuoressa kävelymatkan päässä kotoani. En muista, asuinko minäkin sen viikon "E-tuutissa". Minulla on vieläkin tallessa kurssin aineisto. Päiväohjelma alkoi herätyksellä klo 7 ja päättyi hyvän yön toivotukseen klo 23. Ilmeisesti kaikki kurssilaiset olivat hiljattain päälliköiksi nimitettyjä. Kurssin alussa oli selvästi aistittavissa, että ainakin eräät halusivat osoittaa olevansa "luontaisia johtajia", jotka nopeasti ottavat muut komentoonsa. Mutta kurssin sisältö olikin ihan toisenlainen. Sen nimeksi olisi ehkä paremmin sopinutkin "Ryhmätyöseminaari". Ihanteeksi ei nostettukaan karismaattista komentajaa vaan arvioitiin ja arvosteltiin kunkin roolikäyttäytymistä työryhmän jäsenenä.
Kansan pitkäaikainen toimitusjohtaja Kalervo Peitsalo jäi eläkkeelle 1.10.1973. Samasta päivästä alkaen kaikkien Kansa-yhtiöiden toimitusjohtajana toimi filosofian tohtori Erkki Pesonen, joka oli silloin 43-vuotias. Hän oli siihen saakka sosiaali-ja terveysministeriön vakuutusosaston osastopäällikkönä Suomen korkein vakuutusvalvontaviranomainen. Kerron pian toisessa artikkelissa, mitä kaikkia suuria muutoksia Kansa-yhtiöissä tapahtui pian Pesosen tulon jälkeen. Tässä kerron vain muutamia henkilökohtaisia asioita.
Pesonen oli syntynyt vuonna 1930 (ja kuoli vuonna 2006). Hän kertoi käyvänsä "säännöllisesti" katsomassa yleisurheilukilpailuja, kun hän oli ollut isänsä kanssa stadionilla kesällä 1940 ja sitten taas Moskovan olympialaisissa vuonna 1980. Hän oli jo joskus 1950-luvun alkupuolella työskennellyt Kansassa pari vuotta apulaismatemaatikkona. Aktuaari Erkki Nurminen, joka tuli Kansaan vasta vuonna 1959, oli värvännyt Erkki Pesosen nuorena matematiikan opiskelijana purjeveneensä miehistöksi. Pesonen oli silloin kesätyössä Uuden Suomen toimituksessa tehtävänään laatia muistokirjoituksia vielä elävistä ihmisistä, jotta ne saadaan henkilön kuoltua nopeasti lehteen. Kerran hän oli harmikseen myöhästynyt työpaikalta, kun Nurminen oli ohjannut veneen tyyneen paikkaan. Veneessä ei ollut moottoria.
Kansan pääkonttorin ylimmässä kerroksessa oli edustussauna, jossa pidettiin vuosittain ns. osastopäälliköiden joulusauna. Minäkin sain sinne kutsun joulukuussa 1973, vaikka olin silloin vasta jaostopäällikkö. Nurminen totesi: "Siellä sinut tutkitaan munaskuita myöten." Itse hän ei sinne tullut. Pesonenkin oli siellä silloin ensimmäistä kertaa. Saunaan kuului iso takkahuone, missä paistettiin makkaraa ja juotiin olutta iso kylpypyyhe vyötärölle kietaistuna. Sinne muodostui kaksi keskustelupiiriä, toinen johtaja Arvi Fineruksen ympärille ja toinen Erkki Pesosen ympärille. Finerus oli Kansassa pitkään palvellut, lähinnä sijoitustoiminnasta vastannut johtaja, joka oli jo lähellä eläkeikää. Hän muisteli, kuinka herkullinen ateria oli tarjottu lentokoneessa, kun hän oli joskus 1960-luvulla lentänyt Pariisista Brysseliin. Pesonen puhui omassa ringissään lähinnä työasioita. Minä en tunkenut itseäni kumpaankaan sisäpiiriin, mutta kun Pesonen jossakin vaiheessa käveli ohitseni, kysyin häneltä, minkälaista henkilöstöpolitiikkaa hän aikoo soveltaa. Hän vastasi lyhyesti, että voin tehdä ehdotuksia.
Edellä maittu Arvi Finerus oli Pariisissa käydessään tilannut sieltä suuren määrän tiettyä hyvää punaviiniä, jonka nimi oli muistaakseni Le Cardinal. (Nimi lisätty 11.3.2022). Sitä oli Kansan kellarissa varastossa vielä monta vuotta Fineruksen eläköitymisen jälkeen. Sitä tarjottiin vain kabinettilounailla, joita järjestettiin arvovieraille ja joskus harvoin yhtiöiden ylimmälle johdolle. En tiedä, kuinka suuren määrän Finerus oli sitä viiniä Ranskasta tilannut enkä koskaan käynyt siellä viinikellarissa. Voihan olla niinkin, että muut henkilöt tilasivat myöhemmin Alkosta sitä samaa viiniä, jonka yhtiön historian paras viiniasiantuntija oli kerran valinnut talon viiniksi. Siellä kellarin rakenteissa oli myös varauduttu siihen, että Kansan pääkonttorista on suora pääsy Sörnäisten metroasemalle, jos se tulee siihen lähelle. Se rakennettiin kuitenkin kauemmas.
Kesken saunatilaisuuden tietokonesalista soitettiin ja pyydettiin jotakin tiettyä päällikköä puhelimeen. Hänelle kerrottiin, että konesalin lattialle valuu vettä. Puhelimeen vastannut jo olutta juonut päällikkö nauroi asialle ensin hyvin keksittynä vitsinä: Kun johtajat saunovat ja juovat olutta 12. kerroksessa, vesi valuu 1. kerroksen konesaliin, missä eräät muut joutuvat olemaan illalla työssä. Soittaja sai kuitenkin lopulta toimintaohjeen, mistä pitää soittaa apua. Sinne valui nimittäin oikeasti vettä konesalin ilmastointilaitteesta.
Kun tilaisuus saunatiloissa päättyi, siirryttiin illalliselle 2. kerroksessa olevaan ravintolaan. Olikohan sen nimi silloin "Ostia"? Pesonen kertoi käyneensä siellä joskus nuorempana katsomassa strip-tease -esitystä, mutta kun näkö heikkeni, se ei maksanut enää vaivaa. Meille oli järjestetty sinne pitkä pöytä, johon kaikki parikymmentä miestä mahtui istumaan. Kaikki johtajat ja osastopäälliköt olivat siihen aikaan vielä miehiä. Tilaisuuden luonteesta johtuen Pesonen teki tilauksen kaikkien puolesta firman laskuun. Hän joutui valitsemaan pääruoan kahdesta vaihtoehdosta, joista toinen oli meriantura. Siitä hän totesi: "Voi, voi, kun minä en ollenkaan tunne kenkäkauppa-alaa." Niinpä hän valitsi ja tilasi meille sen toisen vaihtoehdon.
Alla on kuva aktuaaritutkinnon todistuksesta ja erikoisupseerihakemukseen liittämästäni väliaikaisesta työtodistuksesta. Molemmat kuvat on skannattu todistusjäljennöksistä. Ne avautuvat luettaviksi kuvia klikkaamalla. Allekirjoittajista Esko Kaila oli henkivakuutusyhtiö Salaman ja Leo Salomaa Auran aktuaari. Leo Lahdenmäki oli Kansan eläkevakuutusosaston osastopäällikkö.
Seuraavassa artikkelissa, jonka laadin pian tämän jälkeen, kerron vuoden 1973 isoista muutoksista Kansa-yhtiöiden hallinnossa, ja sitä seuraavassa artikkelissa omasta elämästäni Kansan ulkopuolella vuosina 1971-73.
© Copyright: Timo Ahjos 2020. Kaikki oikeudet pidätetään.