©Timo Ahjos
Laadittu 15.8.2020
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com
Tämä oli jo kolmas kesä, jolloin hain työpaikan harjoittelijainvaihtotoimiston kautta. Paikkakunnan, työpaikan tai työn laadun suhteen en esittänyt nytkään muita toivomuksia, kuin että se olisi tällä kertaa Ruotsissa.
Ruotsin valtio kustansi kahden viikon ruotsin kielen kurssi täysihoitoineen kaikille suomalaisille, jotka menivät sinä vuonna kesätyöhön Ruotsiin. Kerroin jo siitä kurssista artikkelikokoelman "Elämäni kielikurssit" kohdassa "Ruotsi: 19-vuotiaana Ruotsissa".
Työpaikka oli siis Öölannissa, joka on hyvin suuri Itämeren saari. Nykyisin sinne menee Kalmarista silta, joka oli valmistuessaan vuonna 1972 Euroopan pisin silta (noin 6 km). Vuonna 1967 sen rakennustyöt vasta aloitettiin, joten menimme Öölantiin lautalla ja siellä sitten edelleen bussilla noin 70 km pohjoiseen Löttorp-nimiseen kylään.
Tein matkan samalla kielikurssilla olleen Markun kanssa. Meidän edessä istui kaksi tyttöä, jotka puhuivat keskenään suomea. Aloimme jutella myös heidän kanssaan. Yhdessä vaiheessa tytöt kysyivät, mistä olemme kotoisin. Kun Markku sanoi olevansa Hämeenlinnasta, toinen tytöistä kysyi: "Missä helvetissä sellainen paikka on?" Myöhemmin saimme tietää, että he olivat ruotsalaisia eivätkä olleet koskaan käyneet Suomessa. He asuivat Pohjois-Ruotsissa, missä aikuiset ja vanhimmat lapset puhuivat suomea, nuorimmat vain ruotsia. Toinen tyttö kertoi, että hänen isänsä sanoo joskus töistä kotiin tullessaan: "Perkele, kun on praatannut ruottia koko päivän niin että on selkä kipeä." Jos Markku olisi sanonut kotipaikakseen "Tavastehus", tytöt olisivat ehkä muistaneet nähneensä sellaisen paikannimen kartalla. Toisaalta, emme mekään olisi tienneet kaikkia sen kokoisia Ruotsin kaupunkeja.
Löttorpin bussipysäkillä meitä oli autolla vastassa samassa työpaikassa työskentelevä mies, joka oli kotoisin Skånesta. Kun hän ohitti kaksi kapealla tiellä kävellyttä tyttöä, hän soitti auton torvea tervehdykseksi ja sanoi sitten meille "Dom jobbar på Hornsjön!" (He työskentelevät Hornsjössä). Siinä kuulin ensimmäisen kerran skoonelaisen puhetta. Ruotsalaiset ääntävät yleensäkin "sjön" eri tavalla kuin suomenruotsalaiset, mutta hänen lausumana se kuulosti melkein kuin olisi sanottu "dom jobba po huuHÖÖ", painon ollessa lauseen viimeisellä tavulla.
Työpaikka oli nimeltään "Pensionat Hornsjön". Pensionaatti eroaa hotellista siinä, että sinne tullaan yleensä täysihoitoon eli hintaan kuuluu päivän kaikki ateriat. Suomeksi tuota paikkaa voisi sanoa myös mökkikyläksi, sillä asiakkaat asuivat pienissä mökeissä. Isoissa rakennuksissa oli vain yhteistiloja, kuten ruokasali ja tanssisali. Asiakkaat olivat tavallisia ruotsalaisia, jotka olivat siellä lomamatkalla. Siellä oli tenniskenttä, tanssisali ja kävelymatkan päässä oli hiekkarantainen järvi (Hornsjön). Meren rantaan oli matkaa noin 3 km. Liitän tähän painetun esitteen molemmilta puolilta skannattuna. Kuvia klikkaamalla ne avautuvat isokokoisina.
Asuin pienessä punaisessa lautatalossa, jonka ovi oli talon toisessa päässä ja toisessa päässä oli pieni sikala. En huomannut ottaa siitä talosta yhtään valokuvaa. Nukuin kerrossängyn yläpetillä. Varmaankin Markku nukkui alapetillä. Huone oli hyvin pieni eikä siellä tehty muuta kuin käytiin nukkumassa. Siinä talossa ei ollut mitään yhteistiloja enkä muista, ketä muita siinä asui. Yhteiskäyttöinen sisävessa ja suihkuhuone siinä varmaankin oli, sillä en muista käyneeni missään kauempana saunassa tai suihkussa.
Siellä oli paljon suomalaisia ja ruotsalaisia opiskelijoita kesäapulaisina. Minä olin ammatiltani tiskaaja (diskare). Muutamat olivat minun lisäkseni tiskaajia, mutta suurin osa oli siivoojia. Mitään astianpesukonetta siellä ei ollut vaan pesualtaassa harjalla käsin tiskattiin ja sitten kuivattiin astiapyyhkeellä. Kun astiapyyhe tuli märäksi, se ripustettiin narulle kuivumaan. Minulle oli annettu kaulaan ripustettava, pitkä valkoinen paksusta muovikankaasta tehty esiliina, mutta sitä en halunnut pitää.
Siellä oli vakinaisessa työssä muutamia keski-ikäisiä tai sitä vanhempia ruotsalaisia naisia ja miehiä. He tekivät ruoat, pesivät pyykit ja hoitivat talonmiehen työt. Sitten oli nuoria kesäapulaisia, yksi poika ja muutama tyttö. Yksi hyvin nuori poika oli siellä vanhempiensa apulaisena. Toimistotyötä tekemässä ja kassaa hoitamassa oli meitä muita muutaman vuoden vanhempi opiskelijatyttö. Ja tietysti omistaja, joka lienee ollut leskirouva, oli siellä joka päivä. Siivoojatyttöjen pomo oli keski-ikäinen ruotsalainen nainen, jonka kerrottiin käyvän aina keräämässä poislähteneiden asiakkaiden huoneeseen jättämät juomarahat. Hän sanoi jakavansa ne tytöille tasapuolisesti, mutta tytöt epäilivät, että hän piti itsellään puolet. Minunkin oli tiskaajana pakko liittyä ammattiliittoon, joka kuuului Suomen SAK:ta vastaavaan LO:hon.
Skoonelainen nuorehko mies oli kuulemma omistajan rakastaja, jolla ei ollut varsinaista päivätyötä. Teki kyllä kaikenlaisia töitä. Paljon hän kuulemma pelasi tennistä ja varmaankin hoiti myös sitä tenniskenttää. Hän oli ainoa, jonka puhetta minun oli vaikea ymmärtää. Esimerkiksi joskus kuulin hänen kysyvän minulta "Haur dej skremis?" Vasta monen toistamisen ja selvennyksen jälkeen ymmärsin hänen kysyvän, onko minulla ruuvimeisseliä. (Har du skruvmejsel?)
Suomalaisia poikia oli minun ja Markun lisäksi yksi kolmas saman kevään ylioppilas, joka oli ilmeisesti tullut sinne jo silloin, kun me olimme Kalmarissa kielikurssilla ja lähti pois aikaisemmin. Tyttöjen lukumäärän voi arvioida tähän blogiin liittämästäni kuvakoosteesta. Nyt vasta ihmettelen, miksi ne tytöt eivät olleet samalla kielikurssilla. Eihän se pakollinen ollut ja vaikka se oli täysihoitoineen maksuton, ei siltä ajalta kuitenkaan palkkaa maksettu.
Siellä oli myös yksi keski-ikäinen mies, joka oli kotoisin jostakin Itä-Euroopasta. Hän asui pihalle pysäköidyssä vanhassa peltikuorisessa retkeilyautossa, joka ei ollut enää ajokuntoinen. En tiedä varmasti, mutta luulen, että omistaja oli ollut hänen kotimaassaan retkellä sillä autolla. Mies kertoi olleensa alkujaan omistajan rakastaja, mutta kun rouvan reidet kasvoivat kovin paksuiksi, hänen tilalleen tuli se paljon nuorempi skoonelainen mies, jolla oli ilmeisesti pidempi "meisseli". Itäeurooppalainen työskenteli apulaistiskaajana, joka pesi vain veitsiä, haarukoita ja lusikoita.
Pensionaatin omistaja, rouva Lundgren piirsi minulle pienelle paperille alla olevan kartan, koska toimin Markun kartanlukijana. Siinä on reitti Högbyhyn, mistä haimme vihanneksia tms. Se muistuttaa kovasti karttaa, jolla edellisenä vuonna silloinen pomoni, rouva Ferno, selvitti minulle Wenningstedtissä, missä bussipysäkit ovat.
Minulla ei teetetty tiskaamisen lisäksi juurikaan muita töitä, mutta kerran sain tehtäväkseni tanssilattian puhdistuksen. Se sali oli suuri ja se oli suljetussa sisätilassa. Talven aikana sen nurkkiin oli kerääntynyt paljon kuolleita hyönteisiä. Minun piti ensin puhdistaa parkettilattia huolellisesti ja kutsua sitten toimistosta ruotsalainen opiskelijatyttö tarkastamaan, että se on hyvin puhdistettu. Sen jälkeen teen sen perunajauholla liukkaaksi. Kun harjasin niitä kuolleita hyönteisiä rikkalapioon, yhden pitkäjalkaisen hämähäkin yksi jalka katkesi enkä saanut sitä harjalla rikkalapioon. Kun se ruotsalainen opiskelijatyttö tuli tarkastamaan, hän kysyi: "Timo, miksi tuo hämähäkin jalka on tuossa?"
Siellä oli polkupyöriä, joita työntekijätkin saivat lainata.Tuntui siltä, että niiden suhteen oltiin tarkempia kuin autojen, joita oli kaksi: Opel ja Saab. Kävin usein polkupyörällä 3 kilometrin päässä meren rannalla uimassa ja joogaamassa. Autoa en voinut lainata, kun minulla ei ollut ajokorttia, mutta olin usein Markun apumiehenä hakemassa ruokatarvikkeita.
Kun olimme kerran lähdössä sellaiselle ruoan ja tarvikkeiden hakumatkalle, skoonelainen kysyi Markulta, kummanko auton hän ottaa. Markku vastasi "Jag tar SaaBEN", painottaen tuota kohtaa, jonka kirjoitin tässä isoin kirjaimia. Markku yritti matkia ruotsalaisten intonaatiota, mutta ei ollut vielä täysin ymmärtänyt sitä. Skoonelainen ei ensin ymmärtänyt, mitä Markku sanoi, mutta totesi lopulta "Alltså SAABen". Tuosta minä oivalsin, että jos sen auton merkki olisi "Saabe", se lausuttaisiin siten kuin Markku sen lausui.
Joku oli liimannut tiskausalueen seinään pienen tarran, jossa oli painettuna teksti "Ströhål under denna remsa". Kun yksi suomalainen tyttö ihmetteli, mitä se tarkoittaa, pohjoisruotsalainen tyttö sanoi hänelle suomeksi: "Etkö sinä nyt sitä ymmärrä? Sehän tarkoittaa, että ströhollit ovat tämän remssun alla." (Parempi suomennos olisi ollut esim. "Sirottelureiät ovat tämän teipin alla". Se oli siis repäisty jostakin maustepurkista.)
Itäeurooppalainen mies puhutteli tuota pohjoisruotsalaista tyttöä aina rouvaksi sanomalla "Madame". Tyttö korjasi, että hän ei ole rouva vaan "Mademoiselle" eli neiti. Kun tuo oli tapahtunut jo ties kuinka monta kertaa ja tyttö oli sen aina korjannut, lopulta tyttö nosti hameensa helman edestä ylös ja sanoi sille miehelle, että tämä voi tarkastaa, kumpiko hän on.
Sama tyttö kertoi opiskelevasa teologiaa. Kun joku sanoi "Perkele", hän huomautti, että ei saa kiroilla. Silloin hänelle vastattiin, että kiroileehan hän itsekin aika usein. Tyttö vastasi, että hän käyttää vain raamatullisia kirosanoja, kuten "saatana" tai "helvetti". Siihen taas joku suomalainen vastasi, että onhan perkelekin raamatullinen hahmo. Ruotsalainen sanoi, että teologian opiskelijana hän on lukenut paljon raamattua eikä ainakaan ruotsalaisessa raamatussa kerrota, että "Jeesus nosti ristin olalleen, sanoi 'Voi perkele!' ja lähti kävelemään."
Yksi suomalainen tyttö, joka oli tullut ennen minua tiskaajaksi, ei ollut tykännyt siitä työstä. Hän oli tiskannut asiakkaiden aamiaispöydässä olleita leipälautasia kaksi kerrallaan siten, että oli pessyt päällimmäisen päältä ja alimmaisen alta, mutta ei ollenkaan niiden välistä. Asiakkaat olivat sitten seuraavana aamuna saaneet pinossa lautasia, joiden välillä oli voita, silliä tms, mikä varmasti oli inhottavaa. Tyttö oli siirretty toiseen työhön, pyykinpesijän apulaiseksi. Siinä työssä hän oli ripustanut pestyä pyykkiä narulle niin, että tuuli heitti niitä maahan ja ne täytyi pestä uudelleen. Tyttö oli siirretty kolmanteen työhön: tarjoilijaksi. Siitä hän tykkäsi ja sen työn hän teki hyvin. Hän osti vielä sellaisen vaatteen, jota kuvailisin lyhyeksi angoratopiksi. Meillä oli kai kaikilla kesäapulaisilla sama palkka, mutta hän kertoi saavansa sen lisäksi yhtä paljon juomarahoina.
Asiakkaat olivat yleensä ruotsalaisia, mutta yhtenä iltana toimistoon tuli vain saksaa puhuva rouva. Kun minä olin siellä ainoa saksankielen taitoinen, minut kutsuttiin tiskauspaikalta toimistoon tulkiksi. Silloin laitoin piruuttani sen valkoisen kaulaan ripustettavan esiliinan päälleni, vaikka en sitä muuten käyttänyt. Saksalaisella rouvalla oli sellainen suunnitelma, että hän haluaisi ostaa pullon olutta, mutta joisi siitä ilalla vain puolet. Pitäisi saada lainaksi sellainen korkki, millä hän voisi sulkea sen olutpullon yöksi. Hän joisi sen toisen puolikkaan sitten aamulla tai ehkä vasta seuraavana iltana. Kun asiakkaan toivomus oli ymmärretty, koko keittiö myllättiin läpi monen henkilön voimalla, mutta sellaista korkkia ei löytynyt. Saksalainen rouva ei sitten ostanut sitä olutpulloa.
Kerran kun kävin polkupyörällä meren rannalla kolmen kilometrin päässä, pyörän rengas meni puhki. Kun sitten talutin sitä, yhden talon pihasta mies huusi vahingoniloisena "Sånt händer på dom här vägarna!" (Sellaista sattuu näillä teillä) ja nauroi päälle. Eräällä toisella kerralla tielle oli pysähtynyt Saab, jonka yksi rengas oli puhjennut. Kun ajoin siitä pyörällä ohitse, yritin sanoa mahdollisimman myötätuntoisesti "Sånt händer på dom här vägarna!" ja yritin pysyä vakavana, mutta olin mielessäni tyytyväinen, että osasin lausua tuon suunnilleen samalla intonaatiolla kuin se ruotsalainen mies.
Edellisiin Saksassa vietettyihin kesiin verrattuna Ruotsissa oli arkisempaa eikä oikeastaan mitään kovin erikoista. Erittäin stressaavan abiturientti-kevään jälkeen oli mukava tehdä sellaista helppoa työtä, joka ei paljon aivoja kuormittanut. Tiskaaja ei ota työajan jälkeen töitä kotiin, kuten esimerkiksi ohjelmointi- ja suunnittelutyössä usein tapahtuu. Mieluummin siellä tiskasin astioita kuin olisin osallistunut joihinkin pääsykokeisiin. Kävin myös aika usein talon polkupyörällä yksin meren rannalla ottamassa aurinkoa ja joogamassa. Ruotsin kielessä sain melko hyvän puhevalmiuden, jota minulla ei sitä ennen ollut. Valokuvissa nuo työkaverini näyttävät kovin nuorilta, mutta itse olin silloin ihan yhtä nuori. Valitettavasti olin valokuvia otettaessa aina kameran väärällä puolella. Selfie-kuvausta ei ollut silloin vielä keksitty. Ruotsissa en matkustanut liftaamalla vaan bussilla ja junalla. Tukholman asemalla olevasta hotellivälityksestä varasin hotellihuoneen keskustasta yhdeksi yöksi ja tulin sitten laivalla Helsinkiin.
Tätä tekstiä kirjoittaessani, siis elokuussa 2020, löysin netistä oheisen ilmoituksen, jonka mukaan koko Pensionat Hornsjön on myynnissä. Hintapyyntö on 7,9 miljoonaa kruunua. Alla olevat kuvat ovat myynti-ilmoituksesta ja ne suurenevat klikkaamalla. Myynti-ilmoitus PDF-tiedostona
Paluu blogin tahjos.blogspot.com sivulle 1960-LUVULTA.
© Copyright: Timo Ahjos 2020. Kaikki oikeudet pidätetään.