©Timo Ahjos
Viimeksi täydennetty 19.8.2021
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com

 

Timo Ahjos muistelee ...

Lisäyksiä ja korjauksia kouluajan jälkeisten vuosien 1967-1979 muistelmiin

Tuskin kukaan lukee edellä olevia muistelmiani toiseen tai ainakaan sitä useampaan kertaan. Mutta minulle tulee varmasti myöhemminkin mieleen sellaisia asioita, jotka olisin kertonut, jos olisi muistanut. Lisään niitä tähän tiedostoon siten, että tuoreimmat lisäykset ovat aina päällimmäisinä. Kerron tässä tiedostossa myös kouluajan jälkeisten vuosien 1967-1979 muistelmiin tekemistäni korjauksista.

Ilmoitan blogin sisällysluettelossa, milloin tähän tiedostoon on viimeksi lisätty jotakin.



Lisätty 19.8.2021: Rannikkolaivurikurssi ja veneilyhaaveet

Unohdin aiemmin kertoa hauskasta rannikkolaivurikurssista ja sen jälkeen kymmeniä vuosia jatkuneista veneilyhaaveistani, jotka eivät koskaan toteutuneet. Nyt kirjoitin niistä erillisen artikkelin: Laivurikurssi



Lisätty 16.8.2021: Diaesityksen peruutus

Lupasin yhdessä aiemmassa artikkelissa, että skannaan ja julkaisen "Google Kuvat" -albumina dioja ensimmäisiltä ulkomaisilta työmatkoiltani. Nyt olen ne kaikki skannannut, yhteensä noin 150 diaa, joista osa on valmiina ostettuja. Tarkemmin ajatellen olen kuitenkin päätymässä siihen, että ei ole mielekästä tehdä niistä albumia Googlen systeemiin. Vaikka kuvia on paljon, ne eivät kuitenkaan kata läheskään kaikkia mielenkiintoisia kohteita. Albumin teko vaatisi paljon työtä ja se kuormittaisi jatkuvasti tilakiintiötäni Googlen palvelimella, mutta kiinnostuneita katsojia olisi kuitenkin vain muutamia. Suosituista turistikohteista löytyy googlaamalla kattavasti parempilaatuisia kuvia kuin minun 1970-luvun diat.



Lisätty 16.8.2021: Helikopterionnettomuus

Kun olin ensimmäisellä Amerikanmatkallani Washingtonissa, maanantaina 16.5.1977 tuulenpuuska kaatoi kuvassa näkyvän PanAm-lentoyhtiön toimistotalon katolle laskeutuneen helikopterin. Viisi ihmistä sai surmansa talon katolla ja yksi kadulla. Minulla oli lippu seuraavalle viikolle ehkä samaan helikopteriin. Kerroin siitä jo aiemmin, mutta löysin nämä diat vasta nyt. Vasemmanpuoleisen kuvasin itse onnettomuutta edeltäneellä viikolla Empire State Building'in näköalatasanteelta. Oikeanpuoleisen kuvan olen ostanut. Linkki matkakertomuksen kyseiseen kohtaan

PanAm-pääkonttori
Itse ottamani kuva

 

PanAm-pääkonttori
Ostettu kuva

 



Lisätty 16.8.2021: Henkeni pelastanut huomautus

Kun Loviisan ydinvoimalaitosta rakennettiin, entinen opiskelukaverini Teuvo oli siinä yhden tärkeän osaprojektin projektipäällikkönä. Hän järjesti minulle tutustumiskäynnin sinne lauantaina 4.10.1975. Kuljimme ensin generaattorihallin läpi, missä oli miehiä työssä. Minä odotin jonkun tulevan huomauttamaan, että sinne on pääsy kielletty. Mutta päinvastoin: Kun miehet, joilla oli keltainen tai sininen kypärä, näkivät meidät kaksi, joilla oli valkoiset kypärät, he keskittyivät omiin töihinsä.

Kävelimme myös reaktorirakennuksen läpi noin 20-30 metrin korkeudella suoraan säätösauvakoneiston ylitse. Siinä oli koko tilan kattava ritiläelementeistä koottu kävelytaso. Ritilöistä näki kaiken alla olevan. Kuljin hiukan Teuvon edellä, kun hän huomautti: "Katso eteesi, joku ritilä voi puuttua!" En ollut yhtään katsonut, mihin astun, mutta silloin huomasin, että suoraan edessäni muutaman metrin päässä oli yhden ritilän kokoinen aukko. Ellei Teuvo olisi varoittanut, olisin kävellyt suoraan siihen ja pudonnut ainakin 20 metriä varmaan kuolemaan! Tuo on elämäni pahin "läheltä piti"-tilanne, jota aina silloin tällöin kauhulla muistelen. — Lopuksi poistuimme samaa kanavaa pitkin, jota pitkin nykyisin erittäin radioaktiivinen käytetty ydinpolttoaine siirretään reaktorista varastoon odottamaan kuljetusta.

 



Lisätty 15.8.2021: Merkkipäivä 6.11.1970

Perjantaista 6.11.1970 tuli elämääni niin merkittävä päivä, että tuo päiväys on kultaan kaiverrettu! Lähdin silloin matematiikan ja fysiikan opiskelijoiden yhdistyksen Limes ry:n toimistoon Kruununhakaan oheisessa listassa mainittujen kirjojen kanssa. Jätin ne sinne myytäväksi. Kirjoista 21 on matematiikkaa ja 4 filosofiaa. Nyt on vaikea edes kuvitella, että olin sitä ennen ollut niin kiinnostunut matematiikasta ja filosofiasta, että olin ostanut nuo omalla opiskelijabudjetillani Akateemisesta Kirjakaupasta. Enkä suinkaan jättänyt myytäväksi kaikkia matematiikan ja filosofian kirjojani. Minulla on niitä edelleenkin aika monta.

Limeksen toimistossa oli kaksi opiskelijatyttöä, joita en ollut aiemmin tavannut. Aloin jutella heidän kanssaan. Se tuntui niin mukavalta, että kävelin heidän seurassaan sieltä Senaatintorille saakka. Sillä matkalla mietin kuumeisesti, kuinka saisin heihin myöhemminkin yhteyden. Ajattelin myös, että minun pitäisi valita heistä jompi kumpi. Olin saanut tietää, että he ovat sisaruksia. Molemmat olivat hyvin sympaattisia, mutta vanhempi oli aktiivisempi. Valitsin hänet. Erotessamme annoin hänelle silloisen käyntikorttini, jossa nimenäni oli "Timo Päästäinen". Eräissä opiskelijaporukoissa minut tunnettiin sillä nimellä. Vaihdoimme kyllä oikeatkin yhteystiedot.

Miten tuo päiväys 6.11.1970 on sitten kultaan kaiverrettu? Kun ostimme kihlasormukset, kaiverrutimme niihin tuon päivämäärän. Hänestä tuli sittemmin ensimmäinen vaimoni. Loppu onkin sitten historiaa, kuten on tapana sanoa.



Lisätty 15.8.2021: Taustamusiikki työhuoneissa

Kun työskentelin Nokialla vuonna 1970, varsinainen työhuoneeni oli Keskuskadulla, mutta suuren osan kesästä olin Salmisaaressa Kaapelitehtaalla. Siellä soi työhuoneissa taustamusiikki, jota kutsuttiin nimellä "Muzak". Se oli tarkkaan suunniteltua musiikkia, jonka tarkoituksena oli tehostaa työntekoa. Siinä ei ollut tunnistettavia kappaleita eikä laulua. En muista enää tarkasti, mutta saattoi olla esim. niin, että soittoa kuului 15 minuuttia jokaisen työtunnin aikana. Aamulla soitettiin erilaista musiikkia kuin lounastauon jälkeen ja taas myöhemmin iltapäivällä musiikki oli erilaista.

Jokaisessa työhuoneessa oli siis kaiutin. Toimistossa työskenteli eräs sihteeri, joka oli asunut Australiassa. Hän oli kyllä ihan suomalainen, mutta huumorin vuoksi hän kuulutti tähän tapaan: "May I have your attention, please: Mr. Pekka Juntunen, Teitä odotetaan toimistossa!" Hänen lausumanaan se kuulosti ihan kuin olisimme olleet ulkomailla!



Lisätty 14.8.2021: Yliopiston rehtorin todistus
Kun kerroin Yliopiston rehtorin vastaanotosta uusille ylioppilaille, unohdin mainita, että hän antoi myös todistuksen, jonka mukaan minut oli kirjoitettu Yliopiston nimikirjaan Eteläsuomalaiseen osakuntaan kuuluvana ylioppilaana. Sen hän vahvisti omakätisellä nimikirjoituksellaan ja Yliopiston sinetillä.


Lisätty 12.8.2021: Johnny Cash vs. Charley Pride

Kun julkaisin muistelmat ensimmäisistä Amerikan-matkoistani
1975-79_Kansassa_vaihe2/ekausanmatka.html ja
1975-79_Kansassa_vaihe2/tokausanmatka.html
luulin, että minulla ei ollut niillä matkoilla kameraa mukana. Myöhemmin varastossa käydessäni huomasin kuitenkin, että minullahan onkin siellä paljon dioja noilta matkoilta. Olen kuvannut niitä itse, mutta olen myös ostanut liikkeistä muiden julkaisemia.

Yhdestä ottamastani kuvasta huomasin, että se country-laulaja, jonka konsertissa olimme Houstonissa, ei ollutkaan Johnny Cash, kuten olin kirjoittanut, vaan Charley Pride. Suomesta katsoen virhe ei ollut suuri, sillä kovasti he muistuttivat laulajina toisiaan. Ikäeroakin oli vain 2 vuotta. Charley Pride kuoli joulukuussa 2020 koronan eli covid-19-taudin aiheuttamiin komplikaatioihin. Johnny Cash kuoli jo vuonna 2003.

Olimme siis lauantaina 25.2.1978 Houstonin Astrodome -stadionilla kuulemassa Charley Priden konserttia noin 40.000 muun kuulijan joukossa.

Olin myös kuvannut auton, jolla isäntämme Chris meitä siellä Houstonissa kyyditsi. Se oli tällainen: Tämä täydentää kertomusta, joka on sivulla
1975-79_Kansassa_vaihe2/tokausanmatka.html

Chrisin auto, Chris ja ystävätär
Chris, ystävätär, Markku tai Larbi


Lisätty 11.8.2021: Vahingossa Pommacia

Ekonomi Arvo Palo, joka toimi Kansa-yhtiöissä konsernin hallintojohtajana, kotimaan vakuutuksen toimialajohtajana ja Kansa-yhtymä Oy:n varatoimitusjohtajana, täytti 50 vuotta 14.12.1979. Hän piti silloin vastaanoton kotonaan Marjaniemessä, Niittyrannankuja 4:ssä. Minäkin olin häntä siellä onnittelemassa Kansan osastopäälliköiden kerhon (KOSKEn) delegaatiossa. Siihen aikaan yleisen käytännön mukaan kukin delegaatio onnitteli häntä ensin työhuoneessa suljetun oven takana ja siirtyi sitten muiden joukkoon kakkukahville olohuoneeseen, mistä jokainen poistui omia aikojaan.

Työhuoneessa tapahtui seuraavaa, kaikkien seistessä: Ensin joku meidän ryhmästä piti lyhyen onnittelupuheen. Tarjoilija tarjosi sampanjaa tarjottimella, jossa oli myös alkoholiton vaihtoehto. Nostettiin malja. Vahinkovakuutusaktuaari Antti Törrönen seisoi minun takana ja kuiskasi korvaani siten, että kaikki sen kuitenkin kuulivat:
"Perhana, mä otin vahingossa Pommacia!"


© Copyright: Timo Ahjos 2021. Kaikki oikeudet pidätetään.