©Timo Ahjos
Laadittu 9.8.2020
Tuorein lisäys 13.10.2020
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com
Kun mieleeni tulee jotakin sellaista, mitä olisi voinut tai pitänyt kertoa edellä olevissa oppikouluajan muistelmissa, lisään sen tähän tiedostoon enkä edellä oleviin, koska niitä tuskin kukaan lukee uudelleen. Tähän tiedostoon kirjoitan lisäyksiä siten, että tuorein tulee päällimmäiseksi. Lisäksi merkitsen blogin sisällysluetteloon tämän tiedoston kohdalle päivämäärän, milloin olen tähän tiedostoon viimeksi jotakin lisännyt.
Löysin äidin jäämistöstä ensimmäisen televisiomme ostokuitin. Se ostettiin 9.10.1961. Hinta oli 110.000 markkaa, josta saimme 20% alennuksen, jolloin maksettavaksi jäi 88.000 markkaa. Kuomu- ja Köysityö -yrittäjä Jörgen Kaas, joka osti Oy AGA Ab:stä firmaansa usein hitsauskaasua, osti television sieltä meille omilla alennuksillaan. Olin hänen mukanaan noutamassa sitä. Televisio oli ruotsalainen AGA. Oheisen kuvan otin televisiosta vasta silloin, kun se vietiin jo täysin palvelleena kierrätykseen.
Koskelantiellä asui eräs minua vuoden vanhempi yksinhuoltajan poika, jolla oli oma huone ja kaikea muutakin sellaista, mistä minä saatoin vain haaveilla. Hänellä oli mm. omatekoinen sisäpuhelin ja hän neuvoi minulle, kuinka sellainen rakennetaan. Varmaankin ajattelin asentaa sellaisen kesähuvilallemme ylä- ja alakerran välille.
Ensin piti hankkia puhelimen luurit. Helsingin Puhelinyhdistyksellä (HPY) oli Pitäjänmäellä puhelinkorjaamo, josta annettiin pikkupojille käytettyjä mustia pöytäpuhelimen luureja johtoineen ilmaiseksi, kun vain kävi pyytämässä. Kävin siellä yksin polkupyörällä. Vuonna 1962 täytin 14 vuotta. Alla olevat itse piirtämäni kaaviot osoittavat, kuinka niistä rakennettiin toimiva sisäpuhelin, jossa ei ollut soittoääntä vaan puhelimen kotelon lamppu syttyi, kun toisen puhelimen nappikatkaisijaa painettiin. Kytkennät tehtiin rohdoskaupasta ostettuun muoviseen saippuarasiaan. Toisen kaavion ylhäällä olevat ympyrät kuvaavat luurin sisällä olevaa mikrofonia ja kuuloketta. Kotona Helsingissä sain systeemin toimivaksi, mutta en koskaan asentanut sitä huvilalle.
Selailin tänään (18.9.2020) Yhdyspankin Maapallokerhon 1960-luvun keräilysarjoja, joita olivat Karttasarja, Avaruussarja ja Perhossarja. Se on luonnollista, että Neuvostoliitto ja Jugoslavia olivat silloin vielä jakamattomia, mutta sitä hämmästyin, että myös Saksa esitettiin kartalla jakamattomana. Tekstissä se kyllä kuvattiin kahtena erillisenä valtiona. Kuvia napsauttamalla ne muuttuvat suuremmiksi.
Oppikoulussa perittiin joka vuosi lukukausimaksu, joka oli valtion kouluissa halvempi kuin yksityisissä. Jos samassa koulussa oli useampia lapsia samasta perheestä, toisesta, kolmannesta ja neljännestä perittiin alempaa maksua. Varattomilla oli mahdollisuus hakea vapaa-oppilaspaikkaa. Lukukausimaksun lisäksi oppilaan vanhemmat joutuivat kustantamaan kaikki kirjat, opiskelutarvikkeet ja urheiluvälineet. Ne ostettiin tavallisista kaupoista - kuka mistäkin. Mitään keskitettyjä hankintoja ei ollut eikä koulu osallistunut hankintaprosessiin. Oppikoulussa ei ollut ruokaa koulun puolesta. Siellä oli kyllä pienehkö ruokala, jossa oli mahdollista syödä kuukausisopimuksella, mutta useimmat söivät kuitenkin ruokatunnilla vain kotoa tuomiaan eväsleipiä maidon kanssa. Maito käytiin ostamassa kadun toisella puolella olevasta HOK:in myymälästä puolen litran tölkissä. Siihen aikaan oli vain yhtä lajia maitoa.
Alla olevassa kuviossa on oppikoulun alkaessa ostamani kirjat ja tarvikkeet hintoineen. Loppusumma 5008 markkaa vastaa vuoden 2020 rahassa noin 124,20 euroa. (100 mk = 2,48 euroa. Lähde: apps.rahamuseo.fi/rahanarvolaskin#FIN )
Oppikoulun toisella luokalla olimme iltavuorossa. Löysin tänään sen lukuvuoden lukujärjestyksen:
Vuoden 1967 kesätyöpaikassani Ruotsissa oli kaksi pohjoisruotsalaista tyttöä, jotka puhuivat kotikielenään suomea. Mitään aksenttia heidän puheessa ei ollut, mutta heillä oli joitakin sanoja, joita Suomessa ei käytetä. Minulle on jäänyt mieleen, kuinka toinen heistä ilmaisi, että siellä työskennellyt ruotsalainen poika oli hänen mielestään liian naisellinen. Hän sanoi: "Hyi, kuinka se on vaimon mallinen!"
Unohdin kertoa matematiikan opettajamme Maisi Tammisen viimeisellä tapaamisellamme suullisesti antaman elämänohjeen: "Älkää tavoitelko halpahintaista kuuluisuutta!" (Sitä meidän luokkalaiset ovat hyvin noudattaneet, kun kenestäkään ei ole tullut kuuluisaa, ei halpa- eikä kallishintaista.)
Tällä valtakirjalla hain vahtimestarin loman aikana postista Yhdyspankin Keskuskadun konttorille lähetetyt kirjatut kirjeet ja tililtäottokortit rahoineen. Suurin kuittaamani summa oli muistaakseni 400.000 markkaa. Mielestäni aikamoinen luottamuksen osoitus 16-vuotiaalle pojalle!
Kerroin blogissa, että minulla ei ole lakitustilaisuudesta yhtään valokuvaa. Sen luettuaan silloinen luokkatoverini Anna-Maria Aalto lähetti minulle 11.8.2020 isänsä ottamia valokuvia. Klikkaamalla kuvat avautuvat isokokoisina.
Näissä kuvissa rehtori Lauri Kotkatlahti antaa todistuksen Annukalle ja minä istun hänen vieressään, kun olimme aakkosjärjestyksessä ensimmäiset.
Kerroin, että kotimatkalla Syltiltä Helsinkiin kävin Hampurissa sellaisessa paikassa, missä saapuvat laivat toivotetaan tervetulleiksi ja soitetaan laivan kotimaan kansallishymni. Laivan lähtiessä taas Hampurista merelle sille toivotetaan hyvää matkaa. Löysin vasta tänään 11.8.2020 siellä ottamani valokuvan, joka oli vahingossa arkistoitunut seuraavana kesänä Ruotsissa ottamieni kuvien joukkoon:
Tuossa kuvassa on rantakahvila, missä turistit voivat istua. Youtubessa on useita videoita, joissa näkyy laivan saapuminen tai lähtö ja sille soitettu tervehdys. Tällä videolla nähdään, kuinka se käytännössä toimii: https://www.youtube.com/watch?v=kk__bRsMV0E
Kerroin, että Syltin saarella näki joka aamu Fiat-merkkisten suihkuhävittäjien saapumisen mereltä suoraan työpaikkani ylitse parin kilometrin päässä olevalle lentokentälle. Mutta en muistanut kertoa sitä, että kun työskentelin edellisenä kesänä 1965 Espelkampissa Westfalenissa, siellä kuuli lähes päivittäin "F104G Starfighter" -koneiden ylilentoja. Sellaisen koneen huippunopeus oli yli 2 kertaa äänen nopeus. Ne lensivät siellä yksitellen. Sen lähestymistä ei kuullut lainkaan, mutta yhtäkkiä kuului kova pamaus ja avoimella paikalla ollessa saattoi nähdä jo kaukana poispäin lentävän koneen. Näitä koneita - nimenomaan sen Saksaa varten tehtyä G-versiota - putosi vuosien aikana suuri määrä. Luftwaffen G-versio (=Germany) oli raskaammin varustettu kuin USAF:n käyttämät versiot ja siitä johtuen sen lento-ominaisuudet olivat huonommat.
Saksan 916 koneesta 292 putosi, mikä vaati 115:n lentäjän hengen. Vuonna 1965 maahan syöksyi 26 länsisaksalaista Starfighteriä. Tarkemmin: fi.wikipedia.org/wiki/Lockheed_F-104_Starfighter
Kun kerroin tehneeni kotona valokuvia, en muistanut, oliko minulla kotona myös paperikuvien kuivauslaite. Kyllä minulla sellainen oli. Valokuva-arkistostani löysin siitä oheiset muistoksi ottamani valokuvat. Vasemman puoleisessa kuvassa näkyy kirkas kiiltävä pelti, jota vasten märkä valokuva laitettiin. Kiiltävä pelti teki kuumentuessaan valokuvan pinnan kiiltäväksi ja takana oleva kireä kangas päästi veden haihtumaan valokuvan paperista. Laite oli kaksipuolinen eli kuvia oli yleensä kuivumassa yhtäaikaa sen molemmilla puolilla. Oikeanpuoleinen pystykuva näyttää laitteen rakenteen, mutta sitä käytettiin tietysti vain vaakasuorassa asennossa.
Paluu blogin tahjos.blogspot.com sivulle 1960-LUVULTA.
© Copyright: Timo Ahjos 2020. Kaikki oikeudet pidätetään.