©Timo Ahjos
Laadittu 30.7.2007
Editoitu 22.7.2020
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com

 

Timo Ahjos muistelee ...

Vuosilta 1917-1947

 

1917

Perhekuva 1917

Vanhin isäni perheestä otettu valokuva. Kuva lienee vuodelta 1917. Siinä on koko perhe lukuunottamatta 14-vuotiasta Lauri-veljeä, joka on kenties ottanut tämän kuvan. Kuva on otettu heidän silloisen kotitalonsa pihalta Lahden "Asemantakaa" eli rautatieaseman eteläpuolelta. Isäni on siinä 5-vuotias ja seisoo oman isänsä vieressä.

16.10.1923

Vaari osti palstan eli tontin, jolle rakennetussa talossa sittemmin asuin ensimmäiset 4 elinvuottani vuosina 1948-52. Alue kuului ostettaessa Hollolan pitäjän Lahden kylään, joka liitettiin vuoden 1933 alusta alkaen Lahden kaupunkiin. Kaupunginosan nimi oli jo silloin Möysä, kuten nykyisinkin. Läheinen järvi oli nimeltään Möysänjärvi, mutta sen nykyinen nimi on Joutjärvi. Osoite oli Heinolantie 15, mutta 1950-luvun lopulla siitä tuli Ahtialantie 11, kun Lahdesta Heinolaan alettiin kulkea toista reittiä ja tien alkupäätä oikaistiin. Kaupunki pakkolunasti keväällä 1956 osan tontista kadun leventämistä varten. Joulukuussa 1969 koko tontti myytiin kaupungille, joka purki kaikki sen kadunvarren talot, lukuunottamatta naapuritontilla edelleenkin olevaa paloasemarakennusta, josta tehtiin joskus 2000-luvulla nykyaikainen asuintalo. Maa käytettiin kadun edelleen leventämiseen ja puistoalueeksi. Viimeksi siellä käydessäni - siis 2000-luvulla - vanhat omenapuumme olivat vielä tallella.
Alla kolmisivuinen tontin kauppakirja:

 

 

 


© Copyright: Timo Ahjos 2007-2020. Kaikki oikeudet pidätetään.